Pitkästä aikaa soolo podcast! Tällä podcastilla puhuin erilaisista minä-tiloista, joidenka tunnistaminen ja myötätuntoinen havainnointi on itsetuntemustyöskentelyssä varsin keskeistä, mutta ei suinkaan aina ihan helppoa.
Esimerkkejä minä-tiloista luultavasti jollain tavalla ovat tuttuja jokaiselle meistä
Sisäistettyjen vanhempien minä-tilat
Selvitäkseen lapsuutensa tunneilmastosta, lapsi joutuu sisäistämään vanhempiensa ihanteet, toiveet, odotukset ja tavan olla vuorovaikutuksessa jotenkin itseensä. Jos on esimerkiksi kokenut lapsuuden tunneilmastossa paljon tunteiden mitätöintiä, tunteiden mitätöinti sisäistyy omaan mielen rakenteeseen ja tätä samaa perittä jatkaa usein itselleen ja joskus myös toisille, jos e valta-osan ajasta, niin aika ajoin. Jos sisäistettyjen vanhempien minä-tila on vaativa, ankara, kylmä tai jopa halveksuva, tämän minä tilan aktivoituminen on usein hyvin kipeää ja epämukavaa. Parhaimmillaan turvallisessa kiintymyssuhteessa sisäistetty vanhemmuus on lämmintä, sensitiivistä, johdonmukaista ja turvallista. Tällöin sisäistetyt vanhemmat ovat minä tilanakin turvaavia, myötätuntoisia ja suojaavia. Useimmilla meistä on monenlaisia vanhemmuuden tiloja, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Itsestään voi esimerkiksi tavoittaa sekä hylkäävän vanhemman että rakastavan vanhemman.
Haavoitetun lapsen minä-tila
Lapsi on suhteessa vanhempaansa hyvin herkässä asemassa, riippuvainen vanhempiensa hoivasta, turvasta ja hyväksynnästä. On lapselle valtavan kipeää kohdata esimerkiksi alistamista, mitätöintiä, turvattomuutta ja draamaa. Tällöin usein defenssimme tulevat apuun ja dissosiodumme kokemuksesta. Dissosioutuminen on siis ikäänkuin kokemuksesta tunnetasolla irtaantumista, vaikka järjellä tietääkin mitä kipeää esimerkiksi lapsuudessa on omalla elämänkaarella tapahtunut. Tunteesta erkaantuminen on joskus palvellut, suojannut ja sille on ollut tarkoituksensa. Se kuitenkin vaikuttaa edelleen elämään aikuisena, usein hankaluutena olla tunneyhteydessä itseen ja toisiin. Dissosiaatio vaikuttaa ihmisiin erirtavoin. Sen takana on kuitenkin haavoitetun lapsen minätila, jossa asuu edelleen haavoitetun lapsen suru, pettymys, pelko, avuttomuus, hätä, ehkä kauhukin. Tämä haavoitetun lapsen minä-tila aktivoituu usein aikuisena ihmissuhteissa ja voi tuntua hyvin kipeältä ja häpeälliseltäkin.
Selviytyjä minä-tilat
Haavoitetun lapsen on täytynyt löytää keinoja, kuinka selviytyä syvän kivuliaista tunteistaan, kuinka niitä välttää nousemasta pintaan ja miten ”varmistaa” ettei se sama tuskallinen tunne pääsisi enää toistumaan. Ja kuitenkin se lähes aina pääsee.
Selviytyjä tilat ovat meillä hyvin erilaisia, ja jokaisella on näitkäkin luultavasti useampia. Ylianalysoimista, huumoria silloinkin kun sattuu, menestyksen jahtausta hinnalla millä hyvänsä, miellyttämistä, riippuvuuksia, välttämistä. Selviytyjä tila on ihan oikeasti joskus auttanut meitä selviytymään. Mutta usein juuri se polttaa meidät loppuun, uuvuttaa ja myöhemmin elämässä tuottaa jonkinlaista kärsimystä. Ja mikä ristiriita se onkaan, että juuri sillä millä selviytyi, nyt tuhoaakin itseään ja elämäänsä. Kukaan meistä ei myöskään aidosti ratkaise selviytyjän pyrkimyksiä järjellä. Selviytyjäänsä tutustuminen kysyy luottamusta, aikaa ja turvaa. Sillä sen takana on kipua ja surua. Hyvässä terapiassa ajanmyötä tai joskus yllättävänkin nopeasti selviytyjä uskaltaa väistyä, ja tehdä tilaa sille, miltä se koitti suojautua. Selviytyjä ansaitsee myös tulla nähdyksi, ei tuomituksi tai mitätöidyksi. Se teki, mitä se pystyi tehdä.
Auttenttinen itse -tila
Ihan joka-ainoa meistä on syntynyt tänne ainutlaatuisena, oman ihmeellisen olemuksensa kanssa. Elämä muokkaa ja näin sen kuuluukin meitä jollatavoin muokata, mutta siitä huolimatta että kasvamme ja kehitymme, meissä on aina jotain omaa, totta, ainutlaatuista, juuri meille autenttista. Se voi olla hyvinkin piilossa selviytyjä tilan tai riippuvuuksien takana mutta siellä se on. Millainen olet, kun olet huoleton-rento-vapautunut? Mikä on juuri sinulle ominaista, luonnollista? Autenttisuutta ei voi esittää eikä siinä tilassa luultavasti kukaan ole 100% ajasta, ja sekin on ok. On aivan ihanaa, että autenttisuutta arvosettaan ja samalla ihan yhtä arvokasta ja totta on antaa huomio myös sille, että meissä ihmisissä tapahtuu erilaista liikettä, käymme erilaisissa tiloissa ja sekin on osa ihmisenä olemista. Ne hetket, missä on autenttisen itsen tilassa kannattaa kuitenkin merkata itselleen. Mikäköhän mahdollisti autenttisuuden? Missä ja kenen kanssa tai mitä tehdessä tämä tila on tavoitettavissa?
Ihmisenä oleminen on sisäistä liikettä, erilaiset elämänvaiheet, tilanteet ja kriisit saattavat aktivoida eri minä-tilojamme. Vaikka autenttisen itsen tilassa olo on levollisinta ja se on sen puolesta todellakin tavoiteltavaa, tie sinne kulkee kuitenkin sallimalla ja huomaamalla myös muut tilat osana itseään. Haavoitettu lapsi meissä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tuloa, rakastavaa vanhempaa tuekseen. Millaisen rakastavan vanhemman tilan sinä kaipaisit itsellesi?
Kuuntele lisää podcastilta!
