Luultavasti jokainen on sitä mieltä, että on tärkeä puhua ja olla avoin, mutta miksi se sitten on niin vaikeaa ja pelottavaa? Saatamme myös ajatella olevamme rehellisiä ja avoimia, mutta todellisuudessa olemmekin sitä varsin valikoidusti ja ehkä enemmän pintakerroksista käsin.
Mitä rehellisyys edes on? Rehellisyys ei tarkoita sitä että kaikki mieleen tuleva olisi tarpeen jakaa tai että suodattamaton ajatuksien jakaminen olisi rehellisyyttä. Autenttinen rehellisyys kysyy itseasiassa uskallusta katsoa hieman pintaa syvemmälle: mitä ensin nousevien ajatuksien, tulkintojen ja reaktioiden takana on? Autenttinen rehellisyys on oikeastaan aina jollain tapaa haavoittuvaista, vaikka se voikin olla syvästi voimakasta ja vahvaa samalla.
Jotta voi olla rehellinen toiselle, on ensin oltava rehellinen itselleen. Tämä kysyy usein itsereflektion lisäksi aikaa ja tilaa. Ei voi kuulla itseään pintaa syvemmälle, jos itsensä äärelle ei pysähdy.
Autenttinen rehellisyys lähtee sen ilmaisemista mitä minussa tapahtuu, mitä minä toivon, mitä tulkintaa tilanteesta kerron eikä niinkään siitä, että kertoo mitä toinen tekee omasta mielestä väärin. Varsinkin haastavissa tilanteissa on hyvä muistaa, että jokainen katsoo maailmaa ainakin paikoittain omista suojautumiskeinoistaan käsin. Läheiset ihmissuhteet ovat kuin kirkasvalolamppuja haavoittuvaisiin kohtiimme ja siksi voimme kasvaa oikeasti silloin, kun suostumme katsomaan itseämme ja toista myötätuntoisesti ja inhimillisesti, samalla tietäen että tulee hetkiä, jolloin emme siihen pysty.
”Rehellisyys ei tarkoita sitä että sylkee ulos suusta mitä ensimmäisenä mieleen tulee, vaan se voi itseasiassa olla keino välttää syvempää rehellisyyttä”
”Olisi kohtuutonta vaatia, että pystyy olemaan joka hetki rehellinen”
Näiden teemojen lisäksi puhuimme mm.
Miten erottaa jos kommunikointi tulee rehellisyyden nimissä ”väärästä paikasta”
Mitä kaikkea on tarkoituksenmukaista kommunikoida ja kenelle
Jokaisen mieli on taipuvainen projisoimaan toisiin ihmisiin asioita jotka saattavat kummuta enemmän peloista, omista varjoistamme ja haavoistamme- näillä hetkillä omiin ajatuksiin ei luultavasti voi luottaa. Miten kääntyä puolustusreaktioista tarkastelemaan tilannetta myös sen kautta mikä on oma osuus
Jokaisella olisi hyvä olla ihmisiä, keiden kanssa reflektoida rehellisesti ajatuksiaan ja peilailla käyttäytymistään: mutta on hyvä olla tarkkana että kuuntelija ei lähde ”ruokkimaan” toimimattomia mielen tarinoita
Rehellisyydestä puhuminen on helpompaa kuin rehellisyys- kaikki tulemme kompuroimaan ja mokaamaan- ei siis kannata syyllistää itseään vaan enempi harjoitella ”halua jäädä kiinni itselleen
Konfliktien jälkeen tärkeintä on ns. jälkihoito eli turvallinen tila käsitellä yhdessä se mitä kävi niin, että molemmat tulevat kuulluksi
Miten siistiä ja arvokasta, jos jopa voi oppia yhdessä nauramaan jälkeenpäin (ja miksein keskenkin) konflitien, sillä otamme nämä joskus aivan haudanvakavasti. Samalla on totta, että on asioita joille ei tarvitse voida nauraa tai joita ei voi huumorilla kuitata.
”Jokaisella olisi hyvä miettiä, että mitkä on ne strategiat joilla pääsee takaisin selkeämpään tilaan, josta voi kuulla oikeasti itsensä”
”Mä haluan ennenkaikkea itseni vuoksi, ihan itsekkäistä syistä olla rehellinen, koska ne seuraukset tulevat niin kalliiksi, jos en ole”.
”Nämä teemat on niin haastavia, että ne kysyvät niiden äärelle pysähtymistä IHAN OIKEASTI”
Tämä oli jälleen ihan valtavan hyvä keskustelu Teemun kanssa, veikkaan vahvasti että seurauksena kuulijallekin syvempää ymmärrystä, myötätuntoa ja ehkä jopa ripaus keveyttä haastavan teeman äärellä <3