Grazias

Kiitollisuus, joo joo nehän on ihan perus juttuja. Mielen kiitollisuus on kuitenkin kuin hiekkapaperilla pyyhkisi pyllyä verrattuna siihen kiitollisuuteen joka kumpuaa jostain ihan muualta, sanattomasta. Mitä tahansa ” oppeja” voi ymmärtää ja koittaa omaksua älyllisesti, mutta se on täysin eriasia kuin kokeminen. Kokeminen on jotain johon ei vaan sanat riitä. Mitenkään. Tuntuu melkeimpä kokemuksen pahoinpitelyltä koittaa sitä jotenkin sanoiksi tuoda.Sitä on monituiset kerrat luullut oivaltaneensa jotain, vaan myöhemmin huomatessaan että oivallus oli vain mielessä. Heti kun on joku ” aa, tämä on näin” , on jo mieli luonut uskomuksen. Eikä siinä mitään.

Ystävä kertoi parin vuoden takaisesta kokemuksestaan jossa elämä oli heittänyt melkoset häränpyllyt kerta rysäyksellä. Hän oli sairaalassa teho osastolla, ja käytännössä kaikki duunit, ihmissuhteet ja yleiset turvallisen elämän ” peruspilarit” oli kiikun kaakun. Sitä voi vaan kuvitella että mieli tuolloin angstaa ja on hädissään, kauhuissaan suorastaan. Sitä voi olla elämälle vihainen ja pitää itseään jotenkin uhrina. Hän oli siellä aikansa tosiaan vihannut kaikkea. Ja sitten vaan yks kaks vihannut tarpeeksi. Se riitti. Jostain oli tullut ajatus kirjoittaa ylös kaikki mistä on kiitollinen. Kun näkee ettei tosiaan voi kontrolloida, astuu armo tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua kehiin. Joku on sanonut hyvin että ” Kun olet menettänyt kaiken voit vasta saada kaiken”. Ulkoisesti meidän ei kuitenkaan tarvitse menettää mitään. Kaikki omistaminen ja riippuvuus on vain mielessä ja ajatuksissa. Kun luopuu suhteistaan riippuvuuksiin, tapahtuu ihmeitä. Hän ei päästänyt irti vihasta, se vaan tapahtui. Vihaa olisi ollut täysin turha kieltää tai taistella vastaan. Ja sitten kuin salama tyhjältä taivaalta se katosi. Asioita joista hän oli kiitollinen löytyi lopulta useiden sivujen verran. Nämä asiat tietyllä tavalla herättivät näkemään kaikin toisin.

Kiitollisuus päiväkirjat ovat varmasti monille tuttuja. Jos taas olo on kaikkea muuta kuin kiitollinen, miksei sitä tekisi vitutus listaa, kirjottaisi kerta kaikkiaan kaiken mikä sapettaa ulos. Ihan tyhjäksi, niin ettei mitään enää tule. Irtipäästäminen tapahtuu kuin itestään, sitä ei voi tehdä. Se annetaan. Kiitollisuus nousee muualta kuin kontrollista. Se tulee luottamisesta ja vapaudesta.

Anette Calrström kirjoittaa kauniisti ” Kaikki toiminta ja päätökseni lähtevät kiitollisuudesta. Jos en tunne kiitollisuutta , en ole virrassa. Silloin en tee mitään. Vaan odotan ja hyväksyn sen mitä ikinä ilmeneekään”.  Respect. Tässä on muistettavaa mielelle joka usein tahtoo asioiden tapahtuvan nopeampaa, kovempaa, paremmin ja enemmin.Kaikki on aina juuri niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Sitä voi kaikella vapaudella ajatella ihan mitä tahansa, mutta asiat ovat kuitenkin niinkuin ne ovat. Kiitos siitä.

Yleensä ei tunnu oikealta antaa mitään ” ohjeita”, koska ne voidaan käsittää niin monella tapaa. Se mikä toimii yhdelle nyt on jotain josta toisen voisi olla aika päästää irti ja mennä eteenpäin.  Tämä ohje ei  siis tarkoita että muut tunteet kuin kiitollisuus olisi tukahdettava. Jos sisällä on nyt jotain ihan muuta, koe se loppuun asti. Kiitollisuus ei oikeastaan ole edes tunne, se on enemminkin hyväksyntä. Mutta kuitenkin.Kokeile mitä tapahtuu jos alat lisäämään kiitollisuuden ajatuksia päivääsi. Ai kiitos , saan odottaa pitkässä jonossa kaupassa. Kiitos, joku ohitti minut autolla holtittomasti. Kiitos , myöhästyin bussista. Kiitos tuoreesta kahvista. Kiitos että saan tuntea rakkaan käden kädessäni. Kiitos että minulla on jalat. Kiitos että hengitän. Kiitollinen voi toki olla siitäkin ettei ole kiitollinen.

Sattuipas niin että sattui

Sattuipas tosiaan eilen  tilanne jossa todella koin taantuvani varmaan 3-vuotiaan ajattelun tasolle  Olisi tietysti varmaan egolle edukasta kertoa aina vaan niistä ihanista onnen hetkistä, mutta kerrotaan tällä kertaa vaihteeksi siitä kuinka “vastoinkäyminen” tuli nähtyä ihan uudessa valossa. Todellisuudessa ei ole olemassakaan mitään vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia, ainoastaan mieli voi tehdä asioista vaikean tai raskaan oloisia.

Olin eilen siis tilanne jossa kohtasin ( mielessäni) epäoikeudenmukaisuutta , törkeää kohtelua ja alistamista. Yksityiskohtia on turha vatvoa sen enempää, sanotaan vaan että tilanteeseen liittyy muita ihmisiä, joita olisi kovin helppo ruveta syyttelemään. Minulle isoja oppiläksyjä on ollut omien rajojen vetäminen ja puolien pitäminen. Tässä sitä koeteltiin taas mukavasti  Jossain kohdin tuota tilannetta huomasin ikivanhojen puolustusjärjestelmien ankkuroituneen päälle. Sisäiset reaktioit olivat haavoittuneen peuran tasoa. Vauhkoa ja epävakaata. Tässä tilanteessa tajusin ulkoistaa kokemuksen. Hyppäsin katsomaan tilannetta mielessäni kuin kärpänen katossa. Sen jälkeen hyppäsin katsomaan tilannetta avaruudesta käsin. Se alkoi näyttää jo täysin järjettömältä. Oli mielenkiintoista seurata miten vain muutamaa ” nappia painamalla” toinen henkilö käynnisti minussa melkoisen sisäisen turbulenssin. Paitsi että ei. Tuo toinen henkilö ei tehnyt mitään. Vain ajatukseni tilanteesta (jotka perustuivat muistoihin ja menneeseen) saivat tuon reaktion aikaan. Tiedostin tätä jo tuossa kyseisessä tilanteessa ja aloin mielessäni lähettämään tuolle henkilölle rakkautta ja anteeksiantoa. Jos tämä kerta tapahtuu, niin tässä just minun kuuluu nyt olla, ajattelin.

Kun tilanne oli ohi laitoin miehelleni tekstarin jossa oli varmaan kaikki tietämäni kirosanat. Päätin että istun ulkona niin pitkään kun tarvitsee ja vain kohtaan sen ristiriitaisen myllärryksen jota koin. Ja kappas vaan, kun ei enää pelkää tunteita tai ajatuksia niillä ei ole kovin paljon voimaa. Kysyin mielessä ” mikä on tämän tunteen takana”. Ensin tuli pettymys. Sitten tuli häpeä. Sitten tuli epäonnistuminen. Sieltä tuli liuta ja rimssu tavaraa, jolla ei ole mitään todellisuus pohjaa ilman ajatusten ja käsitysten antamaa tarinaa.Ja lopulta löytyi taas se mikä on egon pahimpia pelkoja, kuolema ja yksinjääminen. Ok. Adios grandes  Mielen tuotoksissa ei kertakaikkiaan ole mitään järkeä. Totesin taas, että jos uskon noihin tarinoihin mitä tapahtuu. Jos en lähde ajatusten vietäväksi olen vapaa. Sanoin myös mielessäni että nyt kaikki ne tunteet edellämainituista asioista joita on pidetty ja varastoiduttu saa tulla ulos, en pelkää tunteita. Kas vaan miten tuntui kuin 10kiloa olisi lähtenyt harteilta. Ja koska ulkoinen maailma näyttää sitä sisäistä, tajusin että minulla oli paljon anteeksi annettavaa itselleni näihin teemoihin liittyen. Minä olen joskus ollut se vastapuoli. Olen pahoillani, Anteeksi ja Kiitos.

Enää en saa irti minkäänlaista tunnetta tilannetta tai siihen liittyviä henkilöitä kohtaan. Se on vaan niin läpinäkyvä nyt. Se on nyt kaunis. Se oli lahja.

Sweet spots

Ah kuinka herkullista! Ihminen on jännä olio. Ja mikä on vielä jännempää, on se mieli jonka asetukset ja ohjelmointi tuntuu pyrkivän toimivan niin kovin loogisesti ja järjestelmällisesti. Mutta ei sitten kuitenkaan ole todellisuuden kanssa missään tekemisissä. Aina välillä sanon leikkimielisesti kursseillakin, että meidät on vähän kuin “massa hypnotisoitu” elämään ja uskomaan monenlaisia asioita mm. itsestämme ja elämästä itsestään. Ja arvaappa kuka on se taitavin hypnotisoija? Omat ajatuksesi. Tai kenties se , että pidämme niitä niin auliisti tosina. Tai voiko niitä edes omiksi ajatuksiksi kutsua, se voisi olla mielenkiintoista tutkittavaa myös..Kenen ajatus on se että pitää tehdä enemmän riittääkseen? Kenen ajatus on se että vaikkapa et voisi elää onnellisena jo nyt? Kenen käsitys on se miltä sinun pitäisi näyttää? Syyllistä on turha etsiä. Tuomitseminen on yksi egon käyttämä väline. Tuomitsemisen tuomitseminen myös. Rakkaus vain huomaa ja havaitsee.

Mieli on kollektiivinen. Ei ole minun ajatuksia, ei ole sinun ajatuksia. On vain ajatuksia. Mitä ajatuksia sitten poimimme? Se riippuu paljonkin mm. tunnetiloistamme, uskomuksistamme ja ehdollistumistamme. Ajatuksista syntyy uskomuksia helposti jos niihin liittyy voimakkaita tunnetiloja ja ne toistuvat. Näin rakentuvat sekä positiiviset että negatiivisetkin uskomukset. Tai todellisuudessahan ei ole mitään ” positiivista tai negatiivista”, asiat vain on neutraaleja. Mieli antaa merkitykset.

Jotkut uskomukset ovat niin syvällä mielen sopukoissa, että niitä voi olla hankala tiedostaa. Niitten ohjailemana on kenties elänyt vuosikymmeniä, joten niitä voisi kutsua vähän kuin perus asetuksiksi.Yhtä itsestään selviksi kuin se , että minulla on nenä. Olen varmaan moneen kertaan aiemminkin sanonut että elämä itsessään on paras opettaja. Millaisia kaavoja siellä ehkä toistuu? Ne ovat hyviä paikkoja tulla tietoisiksi jostain omista mahdollisesti kovin alkukantaisista asetuksistaan. Ja jos haluaa olla todella vapaa, se on sitten all the way Mieli osaa kyllä takertua ja väistellä kohtaamasta kipeämpiä paikkoja oikein taitavasti.

Voi sitä iloa (lopulta) kun pääsi löytämään yhden hyvin kimurantisti piiloutuneen mallin. Tarve miellyttää, ja tarve olla hyväksytty. Ei siinä mitään, mutta kun se vaan vie ihan turhaa energiaa. Miten tämä näkyi? Aiemmin useammalla tavalla, joista on jo paljon kuoriutunut pois. Nyt viimeisempänä huomasin, että minulla on ollut taipumus haluta “auttaa kaikkea ja kaikkia”. Ja ihankuin joku tarvitsisi apuani  Tästä on seurannut se, että olen kokenut velvollisuudekseni tsempata, auttaa ja jopa joskus tehdä muiden puolesta. Parhaimmillaan rakkaus ja auttaminen on täysin pyytteetöntä, mutta silloin  siinä ei ole egon tarpeet olla mukana. Egon pahin pelko tässä tapauksessa on ollut se , että en ole riittävä jos…En ole rakkauden arvoinen jos… Siellä on tällöin ehtoja ja rajoja ja turhia paineita. Poks.  Näistä malleista voi tulla hyvin tietoiseksi ihan tarkkailemalla NEUTRAALISTI ( tuomitsematta tai arvostelematta) omia motiivejaan ja mallejaan. Ihana piirre on tässä se, että tiedostaminen ja rehellisyys riittää. Sokeimpia kohtiaan on joskus vaikea nähdä. Ja voi sitä iloa kun tajuaa, että ei tarvitse. Se on kaikki harhaa.

Voi kumpa me kaikki tajuttaisiin, että me ei olla ne mielen kertomat tarinat. Kuinka ihanaa elämä on , kun se saa olla mitä se on. Ilman tarinoita. Ne kipeimmät paikat on usein niitä herkullisimpia sweet spotteja, jotka voi nähdä hyväksynnän ja rakkauden valossa. Ne voi valaista.

Machine in head

Kokemus muuttaa, ei tieto. Mielen tason tieto on vaarassa muuttua pian käsitteiksi, jotka ovat ilman kokemusta vain sanoja. Montakohan kertaa sitä on luullut tietävänsä jotain palatakseen taas huomaamaan  ” Tämä menee näin” ajattelun sulkevan jotain pois ja  rajoittavan jollain tapaa.Perimmäinen motiivi ihmisen toimintojen takana näyttäisi olevan tarve kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty. Sitä voi lukea ja etsiä loputtomasti ulkopuolelta, ihmissuhteista, menestyksestä, erilaisista opeista, kirjoista,auttajilta, ihan mistä tahansa.Onko tullut koskaan tarkistettua, ettei rakkaus ja hyväksyntä olisi jo läsnä? Mieli on se joka luo temppujaan ja uskoo että kunhan vain ensin pääsen eroon jostain, kunhan saan enemmän jotain, sitten voin olla rauhassa.Mutta ei elämä pysähdy! Helpompaa on jos opit rakastamaan ja valaisemaan kaikki puolet itsessäsi, ja samalla toki muissakin. Kaikki puolet tarkoittaa kaikkia puolia. Ei niitä jotka ovat mielestä kivoja. Niitäkin joita mieli vieroksuu. Onko todella ihmistä, jolla ei päivässä olisi yhtään arvostelevaa ajatusta? Mieli on täynnä ohjelmia, vähänkuin viiruksia jotka ovat rakkauden ” edessä”. Aurinko ei kuitenkaan katoa minnekkään vaikka sen edessä olisi pilviä. Siellä se silti on.

Sanat ja kokemuskset ovat mielen tason tien viittoja. Mitään ei kannata uskoa tai ottaa kirjaimellisesti ulkopuolelta. Silloin kehitämme vain uusia uskomuksia ja käsityksiä. Se mikä toimii yhdelle, ei ehkä toimi toiselle. Se mitä eilen oivalsi, ei ehkä olekkaan tänään enää pätevää. Mikä ei tänään aukea, voi aueta koska tahansa muulloin. Me olemme kaikki saman arvoisia, ainutlaatuisia ja silti niin erivaiheilla matkallamme. Ne tienviitat jotka sopivat jollekkin, ovat jollekin vaan suuntia eksyä lisää. Tarkista aina itse. Todellinen vapaus on VAPAUTTA, se ei sulje pois mitään ja sisältää kaiken.

Ystäväni oli hetki sitten retriitillä ja kuvasi kokemuksiaan tähän tyyliin :
“He eivät “tuota” kenellekään valaistumista. Jokainen kohtaa siellä omat demoninsa itse. Arvostan tätä.”

Niimpä. Viime kädessä,kukaan ei voi avata silmiä puolestamme. Teemme sen ihan itse. Välillä tarvitsemme niitä kanssakulkijoita jotka tökkivät meitä katsomaan johonkin suuntaan jolle olemme itse tulleet sokeiksi.Joskus taas on aika tappaa jokainen tiellä siesova buddha, ja tarkistaa itse. Seuraa sitä mikä todella resonoi sinulle, juuri nyt.

Aamulla ulkoillessani tuli korvamato vanhasta tutusta Guano Apesin biisistä, jonka sanat olivat melko huikeat… Tosin en koe että se ” machine” kaipaa yhtään beattausta, vaan enemmänkin kohtaamista sellaisenaan.

Hide your face forever
Dream and search forever

Have you ever been for sale ?
When your isms get smart
Oh so selfish and mindless
With that comment in your eye

Do you think that you are hard ?
Really harder than the other
Man you’re acting cold
If you are not in charge

Don’t split your mentality
Without thinking twice
Your voice has got no reason
Now is the time to face your lies

Open your eyes, open your mind
Proud like a god don’t pretend to be blind
Trapped in yourself, break out instead
Beat the machine that works in your head

-Guano Apes

Juokse Juokse!

… Tai mitä jos irroitat ja luotat?  Eihän se voi olla niin helppoa, vastustelee mieli. Se , joka on pelokas. Se joka ei ole paha, se ei ole edes todellinen. Se on kuin uhmaikäinen joka kiukulla katsoo kuinka paljon sitä todella rakastetaan.

Juokse, juokse! Kiiruhda, hop hop! Huutaa mieli. Suunnittele, visioi, kontrolloi. Saa aikaan! Luo uutta. Nyt nyt, hop hop.Syke nousee, sydän pampattaa. Into on kova, mutta sydän huomaa sen olevan hiukan liian kova. Täysin jäsentymätön, liikaa kaasua pohjassa. Kyyti on huteraa ja kenguru bensaista. Silti kaasu jalkaa painaisi.

Sydän huutaa että hiljennä. Luota. Pysähdy! PYSÄHDY. Ei lähdetä tälle kierrokselle enää. Innostus ja visiointi on ihanaa, mutta silloin kun se lähtee rauhasta. Vaikka on vain tämä hetki, tämä voi nyt odottaa. Voi tunnistaa mielen jo niin tutuiksi käyneet merkit: innostuksen ja unelmien kautta viedä taas uneen, joka vie tästä hetkestä ja rauhasta pois. Mielen täytyy koittaa tehdä, sillä on kiire. Se on kiinni lopputuloksessa. Se odottaa palkinnoksi iloa – sitten joskus.

Kun sydän on asialla, ei ole aikaa. Se lakkaa olemasta. Elämä alkaa näyttämään merkkejä siitä, että jokin suurempi tuntuu suojelevan kaikkea. Kaikki tapahtuu helpommin, kevyemmin ja värikkäämmin kuin mieli olisi osannut edes suunnitella. Energia joka kiristää ja rajoittaa jää pois. Energia joka nostattaa vahvistuu. Ihmsiä, tilaisuuksia ja ” sattumia” alkaa pompsahdella kuin sieniä sateella.

Luotan ja päästän taas kerran irti. Muistan että elämä liikkuu usein sykleissä. Mieli haluaa kovempaa ja enemmän, vaikka sydän tietää että nyt on aika istahtaa kivelle ja katsella joutsenia. Miten ne ovatkaan virrassa. Niillä on aika kaikkea tarpeeksi. Kuten meillä muillakin. Vain pelko ja ajatukset voivat saada uskomaan että olisi jotenkin ” väärässä” paikassa. Huomaan että muutokset puskevat usein pienen tai joskus aivan jäätävän turhautumisen kanssa. Mihin olinkaan taas kerennyt tottua ja rantautua? On silloin kysyttävä. Vain menneisyys ja sen kiinnikkeet pitävät kiinni. Vain ajatukset ja kuvitelmat siitä mitä pitäisi olla. On ollut hassu tapa vähetellä ja suorastaan hävetä joitain aiempia vaiheita omalla polulla. Niistä kasvaa usein irti kasvukipujen kanssa. Lähtee lentoon pesästä, vaikkei siivet ihan vielä kanna. Ei tiedä , mitä on todella lentää. Tietää, ettei voi oppia lentämään askel kerrallaan tai suunnitellusti. Se vaan tapahtuu. Ja ne siivet kantaa.

Jos saisin tänään vain yhden sanan, se olisi LUOTTAMUS.

Kiitos <3

Kuka Siellä?

Eckahart Tolle kertoi huikeassa ja monen monen monen elämän muuttaneessa kirjassaan läsnäolon voimassa miten hän oli kokenut ” heräämisen” pysähdyttyään ajatuksen ” En kestä itseäni ” äärelle. Hän oli oivaltanut että “minä”on vähän kuin jakaantunut kahtia, jos on joku minä , joka ei voi kestää toista itseään. Eckhart tolle puhuu paljon mm. valeminästä ja olemisesta. Oleminen vaan on, sillä on aina rauha sen kanssa mikä on läsnä. Huomaan usein oivaltavani parhaiten kysymysten kautta. En pyri etsimään vastausta, vaan enemmänkin tunnustelemaan ja maistelemaan kysymystä leikitellen. Silloin siis jos koen jotain ” ristiriitaa” tai vanhoja ehdollistumia, en ole jatkuvassa kyselyiässä  Kuka ohjaa, pelko ja valeitse, vai oleminen? Olemisen ei sitä tosin tarvitse edes kysyä 

Kuka on se joka pettyy kun asiat eivät menekkään niin kuin olisi halunnut?
Mielen osa joka on kiinnittynyt tulevaan.

Kuka on se joka toruu ja tuomitsee?
Mielen osa joka vertaa menneisiin käsityksiin.

Kuka on se joka haaveilee saavutuksista, asemista ja menestyksestä?
Mielen osa joka pelkää pysähtymistä ja takertuu tulevaan.

Kuka on se joka ajattelee ” tämän pitäisi olla toisin” tai ” näin ei saisi tapahtua”?
Mielen osa joka vastustaa todellisuutta ja rakastaa mielikuviaan.

Kuka koittaa kontroilloida ja hallita?
Mielen osa joka pelkää antautua elämälle ja luottaa.Se luulee voivansa hallinnalla saada turvaa ja järjestystä.

Kuka jahtaa ainaa parempaa, enemmän ja hohdokkaampaa?
Mielen osa joka joka uskoo riittämättömyyteensä.

Kuka on se joka kieltää itseltään kauneuden, ilon ja virtaavuuden?
Mielen osa joka uskoo että rakkaudella ja vastaanottamisella on rajansa.

Kuka on se joka tietää ”miten tuon vain tulisi tehdä”?
Mielen osa joka on luonut matemaattisen kaavan menneisyyteen ja käsityksiin perustuen.

Kuka on se joka on huolissaan menettämisestä ja hylkäämisestä?Kuka on se joka koittaa hallita tulevaisuutta?
Se osa mieltä, joka kertoo tarinoita.

Mikä on se joka on vapaa?
Se joka voi katsella tuota kaikkea palkitsematta, tuomitsematta, kieltämättä, paheksumatta, hylkimättä, tietämättä , arvostelematta. Uudelleen nyt. Ja taas nyt.
Se joka ei kohtaa elämää menneestä käsin tämän hetken ihmettä. Se joka ei ole aivojensa huijattavissa. Vapaus ei ole mitään, ja se on kaikkialla. Sen ei tarvitse päästä eroon mielestä. Sen ei tarvitse muuttaa mitään. Sen ei tarvitse lakata ajattelemista. Se voi vaan katsella sitä kaikkea neutraalisti, kietoutuen läsnäoloon.

Sen joka on vapaa ei tarvitse turruttaa, syyllistää, pelotella. Se tanssii tyhjyyden kanssa.
Se näkee sydämmellä, ei silmillä.

” Dancing with emptiness”. – Adyashanti

Mitä on rakkaus?

Mitä on rakkaus?

En kysy mieleltä tai ajatuksilta. Kysyn siltä sinulta, joka ei elä menettämisen pelosta tai tarpeesta tavoitella. Kysyn siltä sinulta, joka on yhtä kaiken kanssa, joka ei ole erillinen. Kysyn siltä sinulta, joka ei oikeastaan ole edes “sinä” vaan enemmänkin elämä sinussa. Joka on läsnä joka hetki, ei pidä mekkalaa itsestään, ei vaadi huomiota, ei kiristä, ei palkitse, ei pelkää. Se vaan on. Se on siellä hulisevan, huolehtivan ja analysoivan mielen takana. Sen voi huomata vaikkapa hiljentymällä. Sen voi huomata vaikka hyväksymällä. Se mielen osa joka ei ole totta jota egoksi voi myös kutsua elää ripustautumisesta, haluamisesta, pelosta, menettämisestä, saamisesta, velvollisuudesta, häpeästä ja yhdestä sun toisesta tarinasta. Mieli usein myös luo kuvitelmia ” kunhan vain” ja ” sitten kun”. Kunhan vain löydän rakkauden. Kunhan vain saavutan sitä. Kunhan vain saan enemmän huomioita. Kunhan vain näytän paremmalta. Kunhan vain pääsen eroon tästä.Liiba laaba  Pää voi olla täynnä kuvitelmia siitä, mitä pitäisi tapahtua ennenkuin voi olla vapaa. Tällöin ajattelu on hyvin ja kovin minä keskeistä. Mitä minä saan? Mistä minä jään paitsi? Mieli ja minäkuva voi toki olla kovinkin positiivinen asia, mutta voi olla hyvä nähdä sekin vain KUVAKSI. Ei miksikään todelliseksi. Todellisuudessa ei ole sinua. Ei ole minua. On tarinaa siitä millainen olen, ja millainen sinä olet. Mitä muuta ne ovat kuin kuvauksia? Menneisyys koittaa puskea tähän hetkeen. Jos tätä hetkeä koetaan mielestä käsin, näemme ainoastaan kimpun vääristyksiä ja yleistyksiä.

Ego voi arvostella ja tuomita muita, itseään ja tietää aina paremmin mitä muiden vaan tulisi tehdä. Egoa on turha tuomita, riittää että huomaa sen! Päässä voi olla kuin kahden äänen välinen vuoropuhelu, joista toinen kannustaa ja toinen latistaa. Tunnetilat sitten vaihtelevat sen mukaan kumpaa ääntä ruokkii. Mitä jos lakkaisi uskomasta? Mitä jos lakkaisi tuomitsemasta? Mitä jos vain todistaisi? Meistä ei tule sen pyhempiä tai parempia jos kiellämme mustasukkaisuutta, riippuvuutta tai pelkoa ja uskottelemme itsellemme että ” minun ei pitäisi kokea tätä” . Unohda itsesi siitä välikädestä, ja ainoastaan seuraa mitä tapahtuu. On tärkeää, että voit katsella mieltä erillisinenä sinusta, sillä se et ole sinä.

Voi kuinka monen monta kertaa sitä on saanut huomata vähänkuin nukahtaneensa uudelleen. Silloin huomaan räpisteleväni jotain vastaan. Silloin ego koittaa tulla ottamaan kontrollia, ja kärsii kun huomaa ettei se piru vie saa mistään kiinni. Mieleen voi hyppiä huolia, ja pelkoja joittenka tarinaan lähden uskomaan ja egohan siitä riemastuu heittäen usein lisää löylyä kiukaalle. Sitten se mieli koittaa vapautua. Se on luonut käsitteen siitä mitä olisi olla vapaa ja läsnä. Ja se haluaa sinne. Mutta ei se ole siellä, se on nyt! Mieli pyrkii luomaan käsitteitä ja matemaattisia kaavoja kaikesta. Myös siitä mitä on rakkaus ja mitä on vapaus. Myös siitä mitä on läsnäolo. Drop it.  Se on taas uutta.

Juuri tässä hetkessä kuvaisin rakkautta virtana.Riippumattomana.Vaatimattomana ja vapaana. Odotuksettomana.Kiinnittymättömänä. Rehellisenä.Luottamuksena.

Peloissani koitan kontrolloida enkä luota elämään. Kunnes muistan että voin valita.Voin unohtaa tarinat, ja huomata että ilman tarinaa ei ole mitään. Kaikki vaan on ja liikkuu eikä pysähdy koskaan.Vain mieli voi koittaa pitää kiinni.Rakkaus voi irroittaa ja luottaa.

Takki auki!

Jossain blogin alkumetreillä kirjoitin tarpeesta olla rehellinen. Useamman vuoden olen enempi ja vähempi tutkiskellut melko laajasti elämää ja mieltä – ja sitä mistä ihmeessä tässä kaikessa mahtaa oikein olla kysymys. Mukaan on mahtunut NLP:n ohella ayurvedaa, theta healingia, sekä monen moista muuta henkistä “oppia” . Voi pojat, enpä olisi uskonut kymmenen vuotta sitten, mitä kaikkea sitä on saanut oppia ja miten monta asiaa on saanut havaita harhaksi. Nimerkillä, “se joka luuli joskus olevansa skeptikko” ja “uskon vain mitä näen”.   Ja taas  jälleen kerran sitä palaa sen äärelle, ettei sitä tosiaan taida olla mitään joka on 100% totta.

Varsinkaan se mitä näkee  Ihan koko tätä elämäksi kutsumaamme elokuvaa / pelikenttää myöten, hörhöyksine päivineen. Olen jännittänyt siitä puhumista tai siis pieni egoseni on sitä jännittänyt. Se on raukka niin kiinni käsityksissään, velvollisuuksissaan ja “tärkeässä” roolissaan. Hymy sille.

Monta kertaa sitä on luullut tajuavansa jotain, kohta taas huomatakseen, että ei se hitsi vie niin ollutkaan. Parempi olla yrittämättä luoda mitään kaavoja tai syy-seuraus -suhteita oivalluksistaan. Ja silti mieli pyrkii tekemään niin  Kun näkee, ja todella tuntee mielen vain harhaksi, kaikki muuttuu tai ainakin alkaa muuttua. Toisaalta mikään ei muutu. Elämä jatkaa kulkuaan ihan niinkuin se on aina ennenkin tehnyt: leikkisänä, arvaamattomana, vapaana ja käsittämättömän ihmeellisenä. Välillä sitä on “ytimessä” pidempään, ja sitten sitä humpsahtaa egon höpinään ja pelkoon mukaan. Voi jumaleissön mikä määrä noita ojia ja uusia harhoja onkaan tullut koluttua läpi tällä matkalla. Silti juuri niissä on pitänyt käydä.

Haastavimpina ehkä olen kokenut todella elämälle antautumisen ja siihen luottamisen. Pysähtyminen ja kuvitellusta kontrollista irroittaminen on joskus tuntunut mahdottomalta. Ystävääni lainatakseni “mieli tekee kaikki kepuli konstit ennenkuin irroittaa”. Jep. Todellakin koettu. Pelko, häpeä, epävarmuus, velvollisuuden tunne ovat olleet riittämättömyyden kanssa tuttuja vierailijoita, joita egon äänet on koittanut pamputtaa. Vastaavasti se on koittanut myös paremmuutta ja huonommuutta, oikeaa ja väärää, tavoittelua ja “tietämistä”. Kaikkensa se tekee, mutta mikään todellinen ei kuitenkaan kestä rakkauden/ olemisen/läsnäolon valoa ja voimaa. Sen ei tarvitse olla kuin yksi askel ajatteluun samaistumisen ansasta, kun on jo vapaa. Se on helppoa, jollei mieli tee siitä vaikeaa. Ja silti tätä purettavaa ja ihmeteltävää on riittänyt – ja varmaan riittää vielä eteenkin päin. Kun on todella, todella rehellinen ja avoin, sitä on enää hankala huijata itseään. Mielen kimurantit tarinat ovat saaneet purkautua, välillä sellaisten kasvukipujen kanssa, että ymmärrän hyvin kuvauksen “eihän tästä voi selvitä hengissä!” . Eikä voikaan. Se saa kuolla pois, se joka ei ole totta- ja johon silti aina välillä höpsösti on uskonut.

Koin välillä ristiriitaa mm. NLP:n ja muiden mielenhallintakeinojen kouluttamisesta, sillä sehän on juuri sitä “unen optimoimista”. Ego koitti vähän kuin puukottaa selkään yhtä itsellenikin tärkeää työkalua ja oivalluspakkia. Se piti sitä tarpeettomana. Rehellisesti sanottuna, en voi tietää olisinko ilman tiettyjä NLP:n oppeja voinut edes ymmärtää hölkäsen pöläystä kaiken illuusiosta. Tuskin. Se on ollut erityisen rakas ja tärkeä mielen “käyttöopas”, josta voi olla korvaamattoman paljon hyötyä silloin jos mieli koittaa ottaa vallan. Lisäksi kun tätä unta ja elokuvaa kerran eletään, niin mikseipä siitä voisi tehdä hauskempaa, onnellisempaa ja iloa tuottavampaa mielen keinoin myös! Jos olemme saaneet tämän elämän, miksipä tehdä siis mitään muuta kuin elää sitä.

Olen kiitollinen siitä pursuavasta ilosta jota koen taas ristiriitojen nähtyä harhaksi, voidessani kertoa niistä asioista joita olen itse havainnut hyväksi mielen suhteen, kuin myös siitä vapautumisen suhteen. Jokaisella meillä on se oma polkumme, joista yksikään askel ei rakkaudesta käsin voi olla väärä. Uskalla kuunnella sitä ominta “johdatustasi” tai intuitiotasi. Turha koittaa talloa muiden jo kulkemia polkuja, vaikka ne ovatkin heille ehkä toimineet. Turha myöskään arvostella muiden matkaa, se on heidän. Joskus on parempi antaa hetken kirjojen ja metodien olla, ja keksittyä kuuntelemaan sitä omaa sisäistä geniustaan. Silloin roolia ja pakenemista ei enää tarvita. Voi täysin vapaasti, selittelemättä ja virraten olla se aidoin itsensä, yhtä kaiken kanssa tässä elämän pelissä. Herää aamulla ja katso mitä tänään tapahtuu!

Rakasta kaikkea ( ai anna anteeksi ja hyväksy)  ja tee tai ole tekemättä ROHKEASTI sitä mikä tuntuu kussakin hetkessä tuottavan eniten rehellistä iloa, riippumatta lopputuloksesta taikka menneestä  sekä tulevasta. Jos mieli ei kykene rentoutumaan, hölisee vastaan, selittelee, hyökkää tai puolustelee niin suosittelen lämmöllä mielen toimintaan ja hallinta keinoihin tutustumista, luontaisestikin sinulle parhaiten resonoivalla tavalla.

“Beyond mind, there is an awareness that is intrinsic, that is not given to you by the outside, and is not an idea — and there is no experiment up to now that has found any center in the brain which corresponds to awareness. The whole work of meditation is to make you aware of all that is “mind” and disidentify yourself from it. That very separation is the greatest revolution that can happen to man.
Now you can do and act on only that which makes you more joyous, fulfills you, gives you contentment, makes your life a work of art, a beauty. But this is possible only if the master in you is awake. Right now the master is fast asleep. And the mind, the servant, is playing the role of master. And the servant is created by the outside world, it follows the outside world and its laws.
Once your awareness becomes a flame, it burns up the whole slavery that the mind has created. There is no blissfulness more precious than freedom, than being a master of your own destiny.

The Master in Zen is not a master over others, but a master of himself –and this self-mastery is reflected in his every gesture and his every word. He is not a teacher with a doctrine to impart, nor a supernatural messenger with a direct line to God, but simply one who has become a living example of the highest potential that lies within each and every human being. In the eyes of the Master, a disciple finds his own truth reflected. In the silence of the Master’s presence, the disciple can fall more easily into the silence of his own being. The community of seekers that arises around a Master becomes an energy field that supports each unique individual in finding his or her own inner light. Once that light is found, the disciple comes to understand that the outer Master was just a catalyst, a device to provoke the awakening of the inner.” -OSHO

Just Ny

Elämään voi todella rakastua joka hetki uudelleen, kun kaikkea katsoo tuorein silmin ja tuomitsematta, vertaamatta mihinkään menneeseen taikka käsityksiin siitä miten ” asioiden pitäisi olla”. Olemisen hyväksyvä rauha on sinulla matkassasi ihan koko ajan. Mieli ja sen ehdollistumat voi olla kovin tiukassa, mutta voit seurata sitäkin tarkkailijan asemasta, arvostelematta. Tai sitten vain annat olla ja nautit kyydistä Kokeile tänään nähdä “vanhat tutut” ihmiset ilman käsitteitä tai ennakko oletuksia. Ennen kaikkea itsesi. Sinä olet taas uusi.

Villi elo

Mistä lie näitä tekstejä tulee  . En tiedä kirjoitinko tämän itselleni, vai jollekkin muulle mutta tällainen nyt näkyi tulevan ulos. Toim. huom. Egon tekee mieli sanoa että kirjoita nyt sitten tuohon perään että tarkoitus ei ole antaa sellaista viestiä että olisin itse joku ainaisen rakkauden valtaama  Näin se ego näyttää taas toimivan. Nyt sitä pelotti että joku pitäisi minua ylimielisenä tai ärsyttävänä. Kun katson tuota ajatusta olemisesta käsin, en osaa pelätä. Kun kaikki on yhtä, ongelmat katoaa. Ristiriidat on vain mielessä. Ajatus itsessään ei voi satuttaa, vaan se mitä ajattelen ajatuksesta joka itsessään on viaton ja näkymätön. Joo.

Pelko takertuu, siinä missä rakkaus avartaa.
Pelko epäröi, siinä missä rakkaus luottaa.
Pelko peilaa menneeseen, rakkaus katsoo tätä hetkeä avoimena.
Pelko vaatii ja haluaa, rakkaus virtaa ja vastaanottaa.
Pelko haluaa enemmän, rakkaus tietää että saaminen ja antaminen on sama asia.
Pelko on äänekäs, rakkaus iloitsee hiljaisuudessa.
Pelko puolustaa, rakkaus hyväksyy.
Pelko arvostelee, rakkaus antaa anteeksi.

Kun tiedostaa mistä käsin kokee, voi valita. Ja se mitä valitset on aina ookoo ja hyväksyttävää. Ainoa tehtävä on tiedostaa. Ei voi ” muuttaa” sitä mitä ei tiedosta. Kun tiedostat, voit hypätä siihen ettet todella tiedä. Älä koita tietää enemmän, tiedä vähemmän! Mitä vähemmän tiedät miten asioiden pitäisi olla tai mennä, sen vapaampi olet. Luota että sinua ohjataan kyllä. Ainoa ongelmasi on muistaa , että ei ole ongelmia. Mielen tehtävä on ratkaista haasteita ja etsiä vaaroja. Tunne miten mieli toimii ja ylitä se.Astu ulos niistä rajoista jotka eivät koskaan olleet edes todelllisia. Mikään todellinen ei katoa, jos lakkaat uskomasta siihen. Jos lakkaa uskomasta ajatuksiin ja emotioiden kertomiin reaktioihin, voit vapaasti kokea kaiken kiitollisena. Kun lakkaat uskomasta tarinoihin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi ei jää mitään. Se joka jää on tyhjyys, elämä, oleminen joka tanssii olemuksessasi.Luominen tapahtuu rakkaudesta ja vapaudesta, ei pelosta ja pakosta. Sinulla ei ole mitään muuta hetkeä kuin nyt. Elämän tehtäväsi on elää juuri NYT.

Anteeksi ( ja kiitos)

Anteeksi että luulin tietäväni

Anteeksi että näin vain egomieleni tarpeet

Anteeksi että en todella kuullut sinua (minua)

Anteeksi että en ollut todella läsnä sinulle (minulle)

Anteeksi että tein sinusta tulkintoja menneen perusteella ( itsestäni)

Anteeksi että leimasin sinut mielessä joksikin ( itseni myös)

Anteeksi että kuvittelin tietäväni mitä sinun vain pitäisi tehdä / olla tekemättä

Anteeksi että olin hiljaa silloin kuin olisi ollut aika puhua

Anteeksi että puhuin kun en uskaltanut kohdata hiljaisuutta

Anteeksi että loin virheellisiä mielikuvia sinusta ( ja itsestäni)

Anteeksi että koitin esittää ” parempaa”

Anteeksi että syytin sinua (minua myös)

Anteeksi että tuputin apua

Anteeksi että ripustauduin

Anteeksi etten päästänyt irti

Anteeksi että en hyväksynyt

Anteeksi että kielsin ja peittelin

Anteeksi että olin mielen vietävissä

Anteeksi että koitin kontrolloida

Kiitos ja anteeksi, en vaihtaisi päivääkään <3

( Loppu kevennykseksi voisi kai laittaa että “Anteeksi että olen olemassa” 

“When the heart is innocent and the walls have disappeared, you are bridged with infinity.”

Mieletön mieli

Olen tälläinen huithapeli. En voisi koskaan olla yrittäjä. Olen ruma ja epäonnistunut. Kykenen tienaamaan max tämän ja tuon verran rahaa. En kuitenkaan oppisi sitä. Muut pitävät minua tyhmänä jos sanon näin. Minun tulee liikkua tällä tavalla. Hänen ei pitäisi toimia noin. Minun on oltava kiltti jotta olen turvassa. On vaarallista antaa oman tahdon kuulua. Minut hylätään jos sitä ja tätä. Raha on turvallisuus. Olen vastuussa muiden onnellisuudesta. Kunnioitus on ansaittava, Olen vahva jos toimin näin. Voin arvostaa itseäni jos saan kiitosta. Haluan sitä tätä ja tuota . En halua että käy näin, koska pelkään että muserrun.Olen erilainen, Olen erillinen.Jne, jne. Ja vino pino lisää potaskaa. Siinä pintaraapaisu joistakin helmi uskomuksista jotka joskus tuntuivat niin kovin tosilta.

Yhteiskunta, media, kulttuuri ja historiakin ovat omiaan luomaan erilaisia käsityksiä , kuin kirjoittamattomia käyttäytymis sääntöjä tai kuvitelmia siihen mihin olisi hyvä pyrkiä.Unohtamatta niitä suloisia ja niin kovin rakkaita uskomuksia joita olemme oppineet mallista lapsena suodattimien ollessa kovin herkillä. Perheeltä, lähipiiriltä, ja aiemmista kokemuksista. Ketään ei ole syyttäminen näiden synnystä. Se on jopa aika kaunista ja inhimillistä millaisia väärinkäsityksiä olemme täynnä. Kokemuksista voi toki ottaa oppia, mutta menneeen ei todellakaan tarvitse määrittää tulevaisuutta mitenkään.Todellisuudessa se ei edes kykene niin tekemään, sillä mennyttä ja tulevaisuutta ei ole. Se on vain mieli joka joko vertaa mennesseen, tai takertuu tulevaan. Emme koskaan kertakaikkiaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten miksi käyttää aikaa sen jatkuvaan märehtimiseen ja suunnitteluun? Se ei tietenkään tarkoita että mitään ei voisi suunnitella. Mutta useimmilla meistä mieli tosiaan käy kuumana ja suorastaan räjähdys alttiina, jos emme lainkaan tiedosta tuota apinamieltä selostuksineen päivineen valheeksi.
Kokeile huviksesi vaikka yhden päivän ajan toimia ” ajatus vahtina”. Vähän kuin olisit vahtikoira ( ei vihainen ) , ja tarkastelisit jokaisen pihapiiriisi tulevan muukalaisen. Muukalaiset ovat ajatuksia , jotka tupsahtavat tietoisuuteesi, tai yllätys yllätys jopa tiedostamattomuuteesi.

Monen monituista kertaa päivän aikana olemme ” autopilotilla” ja yhtäkkiä sitä voi havahtua ikäänkuin takaisin tähän hetkeen. Mieli pyöritteli juuri jotain, joka ei millään tavalla ollut oleellista juuri nyt. Monet tällaisista ajatuksista ovat täysin ” neutraaleja” ja harmittomia, mutta ne ovat hyviä osoittamaan mielen luonnetta: se joko muistelee jotain mennyttä, tai suunnittelee jo tulevaa.Keho voi olla vaikka liikenne valoissa, mutta mieli on tekemässä kauppalistaa. Keho voi olla vaikka ruokailemassa, mutta mieli voi visioida tulevaa esiintymistä. Mieli on siinä mielessä kimurantti juttu, että sillä on tapana vääristellä asioita. Sen lisäksi se yleistää ja poisjättää paljon informaatiota.Suurentelee asioita, tai vastaavasti pienentelee ja kenties vähättelee. Mielen ja ajatusten antamaan informaatioon ei vaan kertakaikkiaan kannata sokeasti uskoa. Todellinen näkökyky tulee ihan muualta kuin silmien välityksellä.

Mieltä kannattaa kokemukseni mukaan tutkia , mutta mahdollisimman neutraalisti.Kun tuntee valhekuvan toimintaa, on mahdollista ns. ” ylittää mieli”eikä ajatutua sen vietäväksi. Missä se mieli edes on? Voiko sitä koskea? Entä nähdä? Haistaa? Kollektiivinen mieli pitää sisällään paljon enemmän, kuin tietoinen mieli voi huomata. Siksi myös kysymys ” Onko tämä edes minun ajatukseni?” voi olla välillä ihan tarpeen. Se ei ole henkilökohtaista, ellet tee siitä sellaista.

Mieltä voi käyttää sitä kuin hyödyllistä työvälinettä, ja sen jälkeen laskea sen työkalu pakkiin odottamaan ja elää läsnäolevassa hetkessä.On turhaa lähteä sotaan mieltä vastaan, kuin myös tehdä siitä jotain kaikkivoipaa jumalaa. Ajatukselle voi todeta ” huomasin sinut, kiitos” ja olla taas suorassa kokemuksessa, ilman tulkintaa. Ei mikään helpoin nakki tänä päivänä! Huomaan itse yhä uudelleen ja uudelleen miten yksinkertainen mieli loppupeleissä on. Se koittaa luoda matemaattisia kaavoja ja x=y suhteita perustuen mielikuviin ja käsityksiin. Jos huomaa jotain voimakkaita tai vaikka heikompiakin tuntemuksia vaikka kiukusta, ärsytyksestä, pettymyksestä, surusta, stressistä, tai liudasta muita ” kireyttä” aiheuttavista fiiliksistä voi olla melkoisen varma että taustalla on joku mojoVa uskomus tai kuvitelma joko siitä minkä pitäisi olla toisin, mitä pitäisi tapahtua, tai mitä ei saisi tapahtua. Sen sijaan että nuo tunteet kokisi ikävinä, ne voi todellakin ottaa vastaan uteliaasti. Niistä ei todellakaan kannata koittaa päästä eroon, jos voi mielummin kysyä ” mikä uskomus tämän takana on”? Ja vapautua siitä. Tai voihan ne uskomukset pitääkkin. Se vaan näyttäisi olevan mahdotonta alkaa uskomaan uudelleen joulupukkiinkaan, kun sen on kerran todennut satuhahmoksi. Omasta kokemuksesta voi sanoa vaihdelleeni vähän kuin kahden maailman välillä. Sitä on saanut varmaan sen 10 00 kertaa kysyä ” Olenko mielummin peloissani vai vapaa?”. Vaikka mieli vastaisi että no vapaa tietenkin, joku vanha ehdollistuma on silti saanut lähtemään samaistumaan huoliin. Onneksi nämä hetket ovat yhä lyhyempiä ja harvinaisempia, ainakin näillä näkymin 

Isoin uskomus joka minullakin ( ja varmaan jokaisella on ainakin jollain tasolla ollut) on ollut ja johon välillä putoan edelleen jos unohdun mielen maailmaan on se että olisi joku erillinen minä.
Se minä koostuu vääristetyistä käsityksistä, kokemuksista ja tarinoista joita mieli uskoo todeksi.
Tänään aamulla ollessani kävelyllä huomasin ajatuksen ” Voi miten ihanaa olla läsnä, anna minun olla läsnä jatkossakin”. Kunnes tajusin jo tuon ajatuksen rajallisuuden. Ei ”minä” voi mitenkään olla läsnä! Minää ei ole, minä perustuu menneeseen tai tuleviin haaveisiin, se ei mitenkään voi olla läsnä. Se joka on, jumala, rakkaus, elämä tai voihan sitä vaikka kissan pennuksikin nimittää on aina läsnä. Se ei ole mielikuva, menneisyyden muisto, eikä sen myöskään nojaa tulevaisuuteen. Se vaan on. Läsnäoloa ei tarvitse etsiä, se on kyllä paikalla. Kurkista vain.

Mielihyvän ja ilon välinen ero on myös helppo bongata. Ilo ei tarvitse syytä, se on vaan olemisessa. Se ei johdu mistään ulkoisesta, eikä sen koomin mistään saavutuksesta. Mielihyvä on mielen tuntemus jolloin mieli on hetken aikaa onnistunut täyttämään yhtä pyrkimystään: välttää kärsimystä tai saavuttaa jotain. Kuten useimmat meistä tietävät, mielelle ei lopulta riitä mikään. Voi olla varma, että se keksii huolia, tai jotain muuta ristiriitaa ennemmin tai myöhemmin. Onneksi mielelle voi hymyillä. Se ei halua pahaa, se vaan pelkää. Tämä on helppo havaita, jos kykenet tarkastelemaan ajatuksia vain ohi lipuvana virtana. Aikaa jää kummasti oleelliselle. Elämälle itselleen. Ja kaikki tarvittava tulee kyllä tehtyä. Tekee sen , mitä tekee niin täysillä. Ei ole järkeä maata sohvalla ja potea omaa tuntoa siitä että ei ole lenkillä. Lenkillä on myöskään turha miettiä tulevaa työpäivää. Anna aistien herätä. Huomaa mitkä tutinat voi saada vaikka siitä että laittaa sukan jalkaan, kun sen tekee täydesti. On jo sinällään ihme, että meillä ihmisillä on jalat, me kyetään liikkumaan ja jopa puhumaan. Aistit voi turruttaa pelkillä ulkoisilla ärsykkeillä, mutta aika äkkiä voi huomata olevansa sisältä myös aika turta. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Antaudu elämälle ja katso sydämmellä.

Irroitan ja luotan

Taas kerran  Mieli on taitava kiinnittymään ja takertumaan. Unelmiin, uskomuksiin, tietämiseen, kyseenalaistamiseen, ihan mihin tahansa. Näillä erin isoin kiinnike minkä olen ” löytänyt” on kiinnike minään. Johonkin joka on vain siis käsite.

Joskus piti irroittaa valtaosin pelokkaasta ja negatiivisesta minäkuvasta, ja luoda tilalle positiivinen. Sitten jossain kohdin huomasi että hitto soikoon se positiivinen kuva itsestä on  yhtälailla vain kuva. Kauniisti voisi sanoa että alkoi minän valheellisten ( mutta kovin todentuntuisten) kuorien hento kuoriminen pehmeällä ja kookosen tuoksuisella kuorintavoiteella.Toisaalta voisi sanoa, että alkoi minä kuvansa tappaminen  Ainoa, joka kävi sotaa oli vain se mieli, joka kuvitteli että jostain pitää päästä eroon. Siitä mikä ei ole todellista ei tarvitse päästä eroon. Tarvitsee vain lakata uskomasta tarinoihin itsestään, muista, elämästä, siitä miten pitäisi olla ja miten ei pitäisi olla. Tarvitsee vain antatua elämälle ja luottaa. Välillä sitä on luullut jo olevansa jossain perillä, kunnes tajuaa taas että ei hitto. Mitä ihmeen perillä? Egolle virtaan antautuminen ja luottaminen kuulostaa naivilta ja suorastaan hullulta, mutta sydän tietää sen olevan ainoa vaihtoehto. Voin joko sotia, tai jättää taistelutantereen.Antautuminen ja sodan lopettaminen on pitänyt tehdä täällä varmaan tuhansia kertoja.Mieli on vahva, se koittaa etsiä matemaattisia kaavoja milloin millekkin. Rakkaus on kuitenkin vahvempi.

Jossain kohdin olin myös alkanut pitää minä-kuvaa jotenkin negatiivisena , feikkinä ja huonona asiana. Ei suinkaan vähiten siksi, että sodin omaani vastaan  Enää en voi todellakaan allekirjoittaa että minäkuvassa olisi jotain väärää. On lahja erottaa mikä on kuvitelmaa ja vapautua odotusten, kuvitelmien ja “pitäisi” juttujen vallasta.Ja silti niin inhimillisesti jossain kohdin taas humpsahtaneensa johonkin kuvitelmaan tai tietämiseen. Kiitos.Kiitos että voi aina palata kysymysten äärelle, ja todeta että on niin vähän mitä tietää. Menneeseen perustuva kokemus on vanhaa ja mennyttä. Nyt on taas nyt. Ja mieli kun tahtoisi pysyhtyä ja löytää jonkun stabiilin tilan. Voiko olla että vaikka ulkoinen elämä muuttuu ja liikkuu, että kannamme mukanamme jotain jolla on aina rauha. Sitä ei ole edes vaikea löytää. Usein riittää että pysähtyy ja hyväksyy. Kaiken.

Sain taas huomata jotain irroitettavaa. Voi että miten rakastan sitä tunnetta kun ensin huomaan mielen sotivan ja virittelevän aseitaan, se taistelee vastaan ja on huolissaan. Sitten puff, sitä muistaa että rakkaus ei kanna kaunaa, ja että elämä on 100x mielipiteitä viisaampi. Luotan taas, että se mikä on, on hyvää. Luotan, vaikka mieltä pelottaa. Mieli oli kiinnittänyt haluja ja odotuksia yhteen kirja projektiin. Kirja oli osittain kirjoitettu pelosta. Myöhemmin sitä oli rakkaus silitellyt ja oikonut pelon uhmaa ja siloitellut reunoja. Kirja oli ennenkaikkea minun opettajani, vaikka sen oli alunperin tarkoitus ollut auttaa muita. Uskon edelleen, että moni voi saada siitä oivalluksia ja apua. Mutta se ei ollutkaan muita varten. Se oli minua varten. Minulle ei tarkkuus ja yksityikohtaisuus ole se suurin mielenkiinnon kohde. Toki sekin on vain tarinaa, ja voisin tietysti kehittää niitä osia, mutta rehellisesti sanottuna en jaksa. Enkä enää jaksa hävetä sitä. Kirja on kirjoitettu ns. flowssa, ja se on täynnä mm. kieliopillisia virheitä kuin kirjoitusvirheitäkin. Palkkasin ensin ystäväni korjaamaan kieliasua, mutta homma ei vain näyttänyt toimivan ja valmistuvan. ( Tästä opimme molemmat jotain <3 ). Tässä kohdin olin jo sopinut kustantajan kanssa että kirjaa ei julkaista sitä kautta. Päätin antaa kirjasta suodatetun version ilmaiseksi. Jotta jokaisella joka todella haluaisi ja kokisi omakseen saada sieltä peiliä itsellään voisi sen helposti saada luettavaksi. Tässä kohdin tunsin häpeää ja riittämättömyyttä koska en ollut alunperin osannut kirjoittaa ns. puhdasta tekstiä. Kysyin rakkaalta sukulaiseltani haluaisiko hän ottaa tekstin korjattavakseen. Ja hän otti. Muutaman päivän perästä sain kiitos viestin, korjaus oli kuulemma jäänyt sikseen kun tarina oli imenyt mukaansa. Tunsin kiitollisuutta että tarina oli voinut auttaa hotain läheistäni. Usko kasvoi että on hienoa saada tämä jakoon. Ego puuttui välillä peliin pelkoineen. ” Entä jos minut nauretaan lyttyyn?”. Tänään kuulin että sukulaisellani ei juuri nyt ole voimia tehdä korjaus työtä. Tunsin hetken pettymystä. Kunnes muistin taas luottaa. Vain mieli voi pettyä. Rakkaus voi hyväksyä. Kirja on nyt ollut korjaus tiellään syksystä, eikä ole korjaantunut. Fuck it  Annan olla. Irroitan. En luovuta. Uskon nyt, että sitä ei ole tarkoitus korjata. En vielä tiedä annanko sen surkealla kieliasulla ilmaiseksi , vai annanko vain olla. Juuri nyt, annan olla. Päästän irti. Mieli luo merkityksiä asioille, joilla niitä ei todellisuudessa ole.  Vaikka kirja ei ikinä auttaisi ketään, se on opettanut minulle enemmän kuin kykenen tuskin tiedostamaankaan. Kiitos.

Samaa näyttää olevan liikenteessä Aarollakin. Aaro on upea ja aito tyyppi, ja hänen kirjaansa odotan kyllä ilolla: http://hidastaelamaa.fi/2013/04/miehen-tie-luotanko-elamaan/

Ihana haluttomuus ja toivottomuus

Aiemmin sana toivottomuus ja haluttomuus särähtivät korvaani pelottavina ja passivisina. Hui, olisi kamalaa jos toivo katoaisi ja olisi haluton! Mitä iloa olisi elämässä jollei halua mitään? Mieli elää kahdesta polttovoimasta: kärsimyksen välttämisestä ( lue myös menetyksen pelkona) ja enemmän haluamisesta. Mielelle ajatus ” kehitys loppuu tyytyväisyyteen” ruokkii sitä että on aina jossain enemmän, parempaa, tavoiteltavampaa, jne.Toisin sanottuna, mieli on harvemmin tyytyväinen, kuin korkeintaan hetken.

Nyt koen haluttomuuden ihanana, vapauttavana ja täydellisenä. Haluttomuus on sitä että kaikki juuri nyt on kovin ihanaa sellaisenaan. Ei, säätilan ei tarvitsisi olla parempi. Ei, hänen ei olisi pitänyt puhua minulle ystävällisemmin. Ei, työ asiat eivät voisi olla mitenkään muuten kuin ne ovat. Ei, minun ei pitäisi voittaa lotossa. Ei, minkään muunkaan ei pitäisi olla toisin. Tämä antaa vapauden elämälle näyttää useimmiten satoja kertoja päivässä, että kaikki tuntuu menevän kevyesti virran mukana, useimmiten paremmin kuin olisi osannut edes kuvitella. Sitä huomaa paljon enemmän, kuin ei mene pelkässä autopilotti putkessa. Haluttomuus ja toivottomuus ei kuitenkaan kiellä itseltään mitään. Kukaan ei ole sen ” pyhempi” tai parempi tyytymällä vähään. On tasan lupa vastaanottaa ja sallia itselleen runsautta ja niin hurjan ihania juttuja joita mieli ei edes ehkä ymmärrä.

Jep jep. Lakkaa jo jahtaamasta häntääs ja tuoksuttele ruusuja välillä 

Toki ajatuksia haluamisesta tulee. Ajatuksia tulee kaikesta mahdollisesta muustakin. Mieli on aika viihdyttävä radio. Tänään se keksi että pitäisi kiinteytyä vähän vatsasta. Seuraavaksi sen teki mieli cokista ( jota en ole juonut aikoihin). Hetken se halusi upeaa ”parantavat kädet” patsasta. Kohta se suunnitteli opiskelevansa kiinalaista lääketiedettä. Halut on hauska huomata ja antaa lipua ohitse, tarrautumatta. Se ei tarkoita etten koskaan tarttuisi haluihin, tai tekisi mitään. ”Asioiden” energia ratkaisee. Joissain se on kristallinkirkasta ja selkeää, joissakin sumuista ja tahmeaa. Easy does it! Seuraa sitä mikä tuottaa iloa, joka on hauskaa ja käy kuin itsestään. Helppous ei tietenkään tarkoita sitä että vaivaa ei tulisi nähdä. Vaiva vaan ei tunnu vaivalta. Uskomuksiaan siitä mikä on vaikeaa voi myös tarkastella. Onko se nyt ihan varmasti totta? Vai kenties selitys sille ettei uskalla kokeilla? Jos huomaan malttamattomuutta , en yleensä tartu siihen. Olen työasioissa ollut aiemmin nopeasti innostuvaa sorttia, ja halunnut saada kaiken valmiiksi äkkiä. Nyt mukaan on tullut täysin uudenlainen rauha, ainakin toistaiseksi siltä näyttää  Asiat saavat tapahtua kuin itsestään, ilman puskemista.Se on ihanaa. Vähemmän on enemmän. Ja se että arvostaa joka ikistä hetkeä, niitäkin joissa tosiaan joutuu sen kuuluisan tuttuus alueen ulkopuolelle ja aivot huutaa hoosiannaa. Hetken.

Unelmissa ja haluissa on samanlainen ominaisuus kun huumeilla, toleranssi kasvaa.
Joskus hikisellä 89 vuosimallin ladalla ajaminen oli huikeinta ikinä. Kohta siihen sitten turtuu, ja alkaa saamaan kiksinsä vähän uudemmasta audista. Audi saa kohta kuitenkin väistyä bemarin tieltä, sporttimallin tietenkin. Sama pätee muihinkin asiayhteyksiin. Koteihin, matkusteluun, kokemuksiin, ihmissuhteisiin, työhön, menestykseen, what ever.
Aiemmin tätä ajatteli ehkä kehityksenä, nyt näen sen enemmänkin mielen turtumisena. Ympäristö ei voi koskaan luoda sisäistä kokemusta, period. Sitä voi ego olla ehkä pienen hetken bileissä saavuttaessaan jotain jota se kuvittele tarvitsevansa voidakseen kokea vaikkapa arvostusta, turvaa, onnea, hyväksyntää, tai mitä nyt ikinä salaa tavoittelikin.Bemareissa, hienoissa titteleissä ja saavutuksissa ei tietenkään ole mitään pahaa. Niitä vain on turha sotkea onnellisuuteen ja tasapainoon.On paradoksi, kun ei oikeastaan tarvitse mitään, voi todella saada kaiken. On hienoa että mm. vetovoiman laista on puhuttu viimevuosina enemmän. En itse usko että vedämme puoleemme sen mitä ajattelemme, vaan sen “mitä värähtelemme” ja mitä tarvitsemme. Kun ei tarvitse mitään, voi saada kaiken.Edelleen jaksan joka ikinen päivä olla ihmeissäni ja onnessani niit että sain todella kohdata rakkaan sielunkumppanini tässä elämässä ja että saamme elää yhdessä. Sekin pääsi tapahtumaan, kun ironista kyllä, sillä ei ollut enää merkitystä.

Haluja voi olla hyvä katsoa silmästä silmään. Mitä todella uskon saavuttavani tällä? Tekeekö se minut ihan 100% varmasti onnelliseksi? Millä perusteella? Uneksimme myös että saavutukset tuovat helpotuksen, joka on pysyvää. Että vaikka raha takaisi sen että ei enää koskaan tarvitsisi murehtia. Ihan kaikki, kokemukset, omaisuus, tunnetilat ja saavutukset ovat ohikiitäviä. ” Ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka” – tuntuu olevan päätepiste mitä mieli etsii. Rauhaa.
Mieli pelkää että elämä pysähtyy jos yhtäkkiä hyväksyy kaiken, eikä halua enää muuta kuin se mikä on. Se luulee, että se mikä on on jotain joka edes voisi pysähtyä. Elämä on jatkuvassa liikkeessä, ainoa hetki mikä on, on aina nyt. Haluamalla ajattelee nyt hetkessä jotain, joka siitä puuttuu tai jotain mikä siitä ei saisi kadota. Molemmissa tapauksissa vastustaa sitä , joka jo on. On paljon, paljon helpompaa vain rakastaa sitä joka on varmasti nyt totta. Astuin viime viikolla jään läpi niin että kenkä kastui huolellisesti jäävedellä. Ensimmäinen reaktio oli yllättäen nauru. Vai että tällänen kylmä kylpy, ajattelin varmaan jotain turhaa josta minut oli hyvä herättää. Hyväksyntä ei myöskään ole selittelyä, eikä mihinkään tuudittautumista. Se ei ole itsensä kusettamista rakkauden nimissä( Kokeiltu on…). Toivottomuus ei tietenkään ole epätoivoa. Epätoivo on fantasointia ”väärään suuntaan”. Se on sen KUVITTELUA mikä kaikki voi mennä pieleen, ja yleensä vielä todella dramaattisesti väritettynä. Fakta on se, että vaikka miten pähkäilisimme haaveilisimme tai pelkäisimme, me emme kertakaikkiaan voi tietää mitä tapahtuu muualla kuin tässä hetkessä. Elämä on ihmeellinen, se on toiminut ja virrannut aina itsestään. Sitä voi nauttia täysin uusilla tavoilla vaikka hampaiden harjaamisesta, kahvin tuoksusta, läheisen äänestä, siltä miltä auringon paiste tuntuu poskea vastaan. Miten käsittämättömän hyvältä voi pelkkä hengittäminenkin tuntua. Kokeile. Se on vaivatonta, luonnollista.Kenenkään onni ei myös ole meiltä pois. Sinunkaan onni ei voi olla muilta pois.

Lopuksi vielä. Tietysti elämme erilaisissa vaiheissa ja elämän tilanteissa. Koska näyttää siltä että ollaan maanpäällisiä olentoja, meillä on verot maksettavana ja niin päin pois. Perus ” selviytymisestä” ja rahasta on myös lukuisia uskomuksia, joiden vankina on itsekkin kerennyt olemaan ja onneksi vapautumaan. Muutoksia ei koskaan uskalla alkaa tekemään jos odottaa aina vain ” parempia aikoja”. Kirjoittelen tästä varmasti lisää vielä tulevaisuudessa. Rakas mieheni on paras esimerkki siitä miten aivan hullusta tilanteesta voi todellakin “nousta”. Silloin tuskin oli ekana mielessä ” empä nyt halua mitään”. Jostain syystä näyttää siltä, että meidän jopa tulee saada kokea mielen ja egon rakentamista huippuunsa, ennenkuin siitä voi vapautua. Jokainen on hyväksytty ja arvokas, riippumatta siitä missä kohdin polullaan on. Se on siihen hetkeen juuri oikea paikka kuitenkin.

Eat, Play, Love

“If you want to find the secrets of the Universe, think in terms of energy, frequency and vibration.” ~Nikola Tesla

Intuitio ei ole tarinaa, perusteltua eikä mieli sitä varmaan koskaan voi käsittää. Uskalla kuulla sen kuiskauksia, tai tuntea sen ravitselua. Vain mieli voi tehdä asioista hankalia ja monimutkaisia. Kannat mukanasi ihan joka hetki niin käsittämättömän suurtaa rauhaa, valoa ja rakkautta. Voit palata koska tahansa muistamaan sen, kun uskallat. Uskalla päästää irti kuvitelmista, mielipiteistä, siitä “miten pitäisi” olla. Kaikki on juuri niinkuin pitääkin. Vain mieli ja sen tarinat voivat vastustella.Vain mieli voi koittaa tietää, hakea varmistuksia ja hyötyjä. Missä mieli on? Voiko sitä koskea? Sitä ei ole. Olemattomia tarinoita ei tarvitse uskoa. Olemittomista tarinoista, peloista , huolista ja kontrollista ei tarvitse päästä eroon. Voi huomata, ettei niissä ole mitään todellista. Aiempiin kokemuksiin ja tietoihin nojaaminen on mielen maailmaan. Mitä sydän sanoo nyt? Ole rehellinen. Karsi mielipiteet ja uskomukset. Mitä jää? Vapaus. Anna sen virrata.

Sulje silmät. Hengitä syvään valoa ja puhtautta, puhalla ulos pölyt ja tukkeet.Voit keskittää tietoisuuttasi vain olemiseen. Jos huomaat jonkun ajatuksen tai mielen selostuksen nousevan, voit todeta sille että ” Kiitos, huomasin sinut” – ja antaa ajatuksen haihtua tyhjyyteen yhtä lailla kuin se imenekin sieltä. Keskity tilaan ja tyhjään aukkoon ajatusten välillä. Olet olemassa silloinkin, vaikka et ajattele. Ajatukset eikä mieli ole vihollisia, anna niiden lipua ohitse, tarttumatta sisältöön tai tarinaan. Voit kuvitella niiden lipuvan ohi vaaleanpunaisessa ja vaahtokarkkimaisessa pilvessä. Kiinnitä huomio sydämen ja rintakehän alueelle. Kuvittele ja tunne sydämen avautuvan ja laajenevan. Unohda minkä uskot olevan mahdollista, unohda käsityksesi ja tietosi. Olet juuri syntynyt tähän hetkeen, ja kaikki on tuoretta, ihmeellistä, uutta ja liikkuvaa. Jos huomaat ajatuksia nousevan, voit taas kiittää ja todeta että huomasit, päästää taas irti ja olla.

Yhtälailla kun saatamme ajoittain tarvita pysähtymistä ja vain olemista, huomaan itse miten välillä tarvitsee muistuttaa itseään ilosta, leikistä ja elämän ” juhlimisesta”. On lahja saada elää tällä planeetalla. Meillä on keho jota käyttää. Tanssi , laula ja leiki.

Mieleni pitää tätäkin tekstiä humpuukina, ja se saa kaikessa rauhassa niin tehdä <3 Mieli pitää humpuukina hulluttellua ja leikkiä kaikkea jolle ei ole ” järkiperäistä syytä”. Mieli haluaa että siitä mitä tekee , on hyötyä. Mitä jos ei etukäteen kuvittelisi tietävänsä mikä on hyödyllistä? Askel- askel -hyppy! Eat, pLay, ja love.  Ja siinä välissä voi tietty vaikka elää olemisesessa. Meditaatio ei ole paikalleen jämähtämistä, se on elämässä oloa

Meditaatiosta osa 1

Millaisia ajatuksia ja mielikuvia meditointi herättää? Joskus menneisyydessä pidin sitä jonain todella omituisena asiana, joka tapahtuu vain intiassa. Olin kovin levoton nuorena, tarvitsi lähes aina olla jotain tekemistä. Harvoin todella vain olin.

Uskaltauduin kokeilemaan meditointia ekoja kertoja vajaa kymmenen vuotta sitten. Ensimmäiset kerrat ( kuten aina  ) olivat melkoista hapuilua. ” Mitä ihmettä teen jos olen vaan hiljaa?” ” Mikä ihme tän jutun idea on?” ” Ei kyllä tunnu yhtään rentouttavalta ainakaan” jne. Oli hurja pysäytys kun huomasi millaisessa ajatusten tulvassa sitä olikaan. Mieli hulisi kuin irtipäässyt apina. En kuollaksenikaan muista mihin mahdoin tuolloin meditoinnilla edes pyrkiä. Luulin että meditaatio on tila jossa ei ole ajatuksia. Vähämpä tiesin! Ajatuksia todellakin oli  Olin vakaasti pitänyt mielipiteitäni, ajatuksiani ja käsityksiä tosina. Lähdin mielen selostajan mukaan ja olin kova analysoimaan, vaikka ja mitä. Ei ole ikävä noita aikoja  Toki mieli edelleenkin pulputtaa, mutta en vaan jaksa antaa ajatuksille kovin paljoa enää painoarvoa. Toisaalta rakastan ajattelua, mitä kaikkea hullun hauskaa ajatuksilla voikaan luoda, leikitellä ja visioida. Mutta silti, suurempi syvyys ja vapaus näyttäisi olevan jossain ihan muualla kuin ajattelussa. Joskus pelkäsin muiden ajatuksia itsestäni. Silloin en tietenkään tajunnut, että se mitä pelkäsin muiden ajattelevan oli jotain jota koitin kätkeä ja kieltää itseltäni. Eikai kukaan ajattele että olen nuori ja naiivi? Eikai kukaan näe että olen epävarma? En halua että kukaan pitää minua itsekkäänä, jne. Huh mikä määrä energiaa kuluu roolien näyttelemiseen. Tuolloin en tietenkään edes tiedostanut näytteleväni 

Meditoinnin jatkuessa rupesi tiedostamaan miten kaikki tuntui pyörivän vaan minun, minun, minun ja minun ympärillä. Jossain kohdin heräsi mielessä kysymys että kuka ihme oikeen edes olen? Välillä mieleen nousi kipeitä muistoja, välillä mieleen nousi ideoita ja jotain jota pitäisi olla enemmän. Aloin huomaamaan että mieli tosiaan on harvemmin läsnä, päin vastoin. Aloin huomaamaan miten se kaikki, jota olin aiemmin pitänyt totena alkoikin tuntua epätodelta. Oli muitakin tapoja, jotka eivät olleet koskaan aiemmin tulleet mieleenkään. Aloin olla yhä avoimempi, uteliaampi ja kiinnostuneempi elämää kohtaan. Huomasin, että mieli ei voi elämän ihmeitä täydellisesti käsittää. Se voi vaan kuvata jotain, mutta kuvatessaan se jo vääristää. Huomasin intuition kehittyvän, ja pieniä ihmeitä tuntui muutenkin tapahtuvan ympärillä jatkuvasti. Aina meditointikaan ei ole mitään helpointa. Joskus on hankala antaa kokemuksen olla juuri sellainen kuin se on, koittamatta muuttaa sitä. Meditointi on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun sillä ei pyritä mihinkään. Jep. Homma vähän kusahtaa jo alkuunsa, jos koittaa saavuttaa jonkun tietyn tilan.

Olen tehnyt meditoidessa varmaan kaikki ” perinteiset”. Koitin tehdä sitä mielellä. On eroa oletko siinä sydämmellä hyväksyen, vai mielellä pyrkien, vastustaen ja selostaen. On ilo saada ohjata meditaatio ryhmiä. Ryhmässä on voimaa. On äärettömän kaunista hiljentyä yhdessä. Ja jos naurattaa, voi nauraa. Jos yskittää, voi yskiä. Ei se ole niin vakavaa. EatPrayLove leffassa sanotaan ihanasti ” meditoi niin että maksasikin hymyilee”. Meditaatiossa kaikki saa olla niinkuin on. Jos maksa ei hymyile, niin kiehukoon vaikka sitten.Meditaatio on myös sisäisen maailman havainnoimista, joka minulla on nostanut tietoisuuteen monia kovin vinksahtaneita ja vääristyneitä käsityksiä ja harhoja. Kun joku tälläinen tulee tietoisuuteen, sen voi kohdata, kyseenalaistaa ja nähdä läpi. Se ei saa enää tarttumapintaa. Odotan ilolla tulevia meditaatio teema iltoja, joista  lisää informaatiota halukkaille täältä:http://www.henkinenhyvinvointi.fi/?page_id=2333

Meditaatio ei kuitenkaan ole vain hetki silmät kiinni, se on jotain jota voi tehdä bussipysäkillä, kaupan jonossa, kuunnellessa ystävää. Meditaatiota ei tehdä, siinä ollaan. Läsnä. Siinä. Tulkitsematta, analysoimatta. Antamalla kaiken olla juuri niinkuin on.

Sylihoitoa

Minulla oli joskus unelma, josta pääsin kasvamaan ohi. Sain ilon ja kunnian elämässä lähteä toteuttamaan tuota haavetta. Jossain kohdin huomasin että homma rupesi tökkimään. Siirsin tekemistä sivuun, syyllistin itseäni laiskuudesta sen suhteen, koin ristiriitasia tuntemuksia siitä onko tämä nyt sitten hyvä juttu ollenkaan. Tein muutama viikko sitten päätöksen, että kuuntelen nyt niin rehellisesti kuin suinkaan kykenen sydämen ääntä, enkä tee asioita enää pelosta ” koska ne olisivat fiksuja” ( mielen mielestä ). Kuuntelen entistä rohkeammin tilanteen ns. energialatausta. Onko energia hämmentynyt, pelokas taikka rakkaudellinen ja vapaa?  Entä aie toiminnan takana? Lähteekö se puhtaudesta ja ilosta, vai kuvitelmista tulevaisuuteen liittyen. Elämme aikaa jossa on helppo haluta, vaikka ja mitä. Useiden halujen taakse kätkeytyy uskomus siitä että kunhan minulla on x , tai saavutan y olen onnellinen, onnistunut ja riittävä. Sitä sittenkun juttua, kyllä te tiiätte. Tässä ajassa tuntuu myös olevan arvossa menestys eri muodoissaan, näkyvyys ja aikaansaaminen. Voisiko olla että se ilo ja aitous on tekemisessä tärkeintä? Ja että motiivina on rakkaus, puhdas hyvä olo asian tekemisestä sen itsensä vuoksi, ei lopputuloksen? Maailmassa on niin käsittämättömän paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta joka saakelin kattilaa tuskin tarvitsee olla hämmentämässä. ” Minun tulisi saavuttaa jotain” – on aika hurjan iso uskomus. Onko se aivan varmasti totta?  Toki unelmiaan kannattaa kuunnella, mutta ei se juttu ole siellä jossain sitten, vaan se on juuri tässä ja nyt! Kannustan jokaista jolla on tulevaisuuden unelmia kysymään itseltään: mitä uskot sinulla olevan sitten enemmän/paremmin/helpompaa? Ulkoisilla asioilla ei ole merkitystä, sisäisellä kokemuksella on. Jos vastaus olisi rahaa, tarkottaisitko turvallisuutta ja mahdollisuuksia?  Estääkö jokin kokemasta hyvää oloa ennen kuin olet unelmassasi? Ulkoinen maailma on heijastus sisäisestä kokemuksesta. Voitko nauttia matkasta, riippumatta lopputuloksesta?Ainut mitä meidän ”täytyy” juuri nyt tässä elämässä tehdä, on olla kaikessa rauhassa juuri sitä mitä olemme – ja mehän olemme ihania olentoja, joissa virtaa ilo, onni ja rakkaus. Huomasi sitä tai ei.

Viime viikolla oli palaveri koskien tätä ” unelmaa”. Menin avoinna, jossain sydämen kolkassa tietäen että kyseinen projekti ei tule jatkumaan. Sen jatkaminen olisi ollut pelon palvelua. Se olisi ollut mielen mielestä ” fiksua, kannattavaa, ja mahdollistanut hienoja asioita”. Mieli myös koitti pelotella ajatuksilla siitä että “kesken jättäminen on häpeällistä, et pystynyt tähänkään, mitä muutkin ajattelee”. Onneksi en enää pelkää ajatuksia. Sen sijaan että olisin vastustellut noita ajatuksia, koin ne. Otin ne syliin, ja rakastin. Näin ne pieninä lapsina jotka kaipasivat sylihoitoa. Kun asia raukesi, käsittämätön määrä energiaa vapautui. En ollut edes huomannut miten paljon alitajuista energiaa se oli vienyt. Tirautin jopa muutaman kyyneleen, muiden hämmästykseksi. Enkä edes tuntenut tarvetta selitellä, hävetä, tai mitään muutakaan. Kaikki oli täydellistä juuri niin. Aiemmin olisin ehkä kokenut pettymystä. Nyt tiedän että olisi huvittavaa pettyä, tämä meni juuri  niinkuin pitikin. Elämässä kaikki on aina juuri nyt niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Vain ajatukset ja määritelmät tilanteesta voivat tuotaa kärsimystä tai vastustelua sitä kohtaan mikä on. Ei tämä ole henkilökohtaista  Vanhoista haaveista irtipäästäminen kirpaisee. Toisaalta se helpottaa ja avaa niin suuren vapauden että sydän hykertelee.

Ihan joka hetki, me olemme vapaita toimimaan tavoilla jotka lähtevät vapaudesta, rakkaudesta ja ilosta. Kukaan meistä ei ole maailmalle, eikä kellekkään muulle velkaa yhtään mitään. Jos uskaltaa päästää irti käsityksistään, ei ole tarvetta saavuttaa mitään, olla mitään tai päästä eroon jostain. On jo täysin riittävä, ehjä ja täydellinen ilman mitään. Mikä on niin ihanaa, niin aidosti kivaa että voisi vaikka maksaa saadakseen tehdä sitä? Se on tuskin mitään staattista ja pysyvää, sen voi löytää joka päivä uudelleen.

Ajatuksiin ei kannata uskoa, ne voi aina nähdä harhoiksi jos olet valmis avoimesti tutkimaan sitä mikä on aivan varmasti totta. Elämä on ihme, ja se tapahtuu mielessä. Herää aamulla uusin silmin, ja katso millaisia ihmeitä se juuri nyt näyttää? Mitä jää, jollet enää samaistu tarinoihin ja käsityksiin? Ei ole mitään yleisiä totuuksia. On vain iso turruttava uni, massa hypnoosi josta voi ihan yhtä hyvin herätä. Se uni voi tuntua todella todelta, olemme saaneet siihen hyvän koulutuksen. Yhtä tosilta öiset unet tuntuvat, kunnes herää. Herätä ei voi koskaan tulevaisuudessa, eikä kukaan varsinaisesti edes herää. Se vain tapahtuu. Samalla tavalla kun et kontrolloi sitä hetkeä kun nukahdat, et kontrolloi sitä että heräät.Kaikessa on läsnä niiin käsittämätön rakkaus, jonka voi kyllä huomata, kun katsoo.

Tulevaisuus on nyt täysin avoinna. Ei ole hajuakaan mitä tapahtuu. Toisaalta, todellisuudessa sitä ei ole koskaan ollutkaan  Vain kuvitelmia, tahtoja, haluja, suunnitelmia. Nyt voi olla suunnitelmia, jotka saavat joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Ihan vapaasti. Ehkä löydän itseni hevosten hoitajana, marjan poimijana tai energia hoitajana, ihan sama. Se asia joka on varmaa, mitä ikinä teenkään, sydän ja rakkaus ovat työvälineet. Mikään ” rooli” ei ole toista parempi. Ilo on paras palkinto. Rakkaus on paras työväline.

Elämä päivänkorentona

Päiväkorennot elävät vain yhden päivän. Aika melkoista! Tämä sai mielessä leikkimään ajatuksella mitä ohjeita antaisin jollekkin vastasyntyneelle elämälle. Ihan ensimmäiseksi sanoisin että älä usko mitään mitä sanon , vaan tutki itse. Uusista uskomuksista ja ohjeista ei ole mitään iloa jos ne otetaan kirjaimellisesti ja vakavasti 

Mieleen tuli ainakin 4 ohjetta jotka olisi voinut olla hyödyllistä pakata minullekkin synnytyslaitoksella mukaan. Todellisuudessa en toivo että mikään olisi mennyt toisin kuin on mennyt.Mikään ei olisi mitenkään edes voinut mennä niinkuin on mennyt. Siinä lepää suuren suuri rakkaus. Tässä alla kuitenkin yksi mieleen tulleista ohjeista. Julkaisen loput varmaan myöhemmin. Jokaisesta neljästä ohjeesta löytyi hauskoja paradokseja. Ohjeiden kirjoittaminen on jo itsessään paradoksi, koska  useimmiten meitä näyttäisi juuri pitävän jumissa jotkut tietyt ohjeet, totuudet ja uskomukset ja mielikuvat siitä “miten pitäisi olla”.

Dear Eki,

Olet jo perillä. Mene eteenpäin.

Kaikki on juuri nyt juuri niinkuin juuri nyt kuuluukin olla. Eilen oli eilen, viisi vuotta sitten oli viisi vuotta sitten. Nyt on nyt. Se joka on nyt on kohta historiaa. Älä nojaa menneisiin käsityksiin ja tulkintoihin.Ei tarvitse olla mitään enempää, parempaa, hohdokkaampaa. Ei tarvitse etsiä tasapainoa tai rauhaa, katso ensin oletko varma ettei rauha ja tasapaino ole kokoajan mukanasi. Huomaa vain mitä teet mielessä, jollet sitä huomaa. Mielikuvasi, ajatuksesi ja uskomuksesi eivät kerro mitään todellista. Kun et halua mitään, sinulta ei puutu mitään. Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Vain ajatuksissa voi puuttua jotain. Voit nauttia kokemuksista ja tekemisestä vain sen itsensä takia, ilman että jahtaat parempaa oloa tekemällä jotain. Se on harhaa. Et ole harrastuksesi, et ole ihmissuhteesi, et ole vaatteesi, et ole ajatuksesi, et ole kehosi, et ole se mitä luulet olevasi. Et ole tarina jota itsestäsi kerrot. Olet elossa.

On lupa iloita. Kaikki on ohikiitävää. Älä totu mihinkään. Synny joka päivä uusin silmin katsomaan elämää, ihmisiä ympärilläsi, merta, kiviä, kaikkea! Lumi sulaa vedeksi, jäätyy jääksi ja haihtuu höryn lailla ilman. Energia muuttaa muotoaan kokoajan. Sinun ei tarvitse olla mitään. Katso niitä rakkaimpia uskomuksiasi syvälle silmiin rohkeasti. Sinun ei tarvitse muuttaa mitään, kaikki muuttuu kokoajan. Älä pysähdy, elämä on jatkuvaa liikettä. Jos tuntuu hyvältä hyppiä, hypi. Jos tuntuu tarpeelliselta itkeä itke. Älä vastusta mitään vaan anna kaiken virrata. Rock’n roll forever.

Fear factory

Huh miten paljon sitä on voinut kuluttaa aikaansa erilaisiin pelkoihin. Ulospäin olen näytellyt taitavasti selviytyjää, itsenäistä ja varmaa.Ja pieni egoni todella uskoi noihin näyttelemiin.  Todellisuudessa näyttelemällä koitti vain kätkeä epävarmuutta ja riittämättömyyttä. Niitä osia elämässä, jotka mielellään kätkisi piiloon. Epävarmuudella ja riittämättömyydellä on valtaa vain, jos uskoo niissä olevan jotain häpeällistä tai pahaa. Lapsesta alkaen alamme tekemään erilaisia tulkintoja siitä millaisia meidän ” tulisi” olla. Miten meistä tulee pärjääviä ja reippaita, jne. Monet meistä tekevätkin kaikkensa tullakseen hyväksytyiksi, mitkä ne hyväksynnän raamit kenelläkin ovat vaihtelevat mm. kasvatuksen, kulttuurin, ympäristön ja mediasta tulleiden viestien mukaan. Teemme tulkintoja että tietyt ominaisuudet ja tunteet olisivat jotenkin epätoivottuja ja ” vääriä”. Niimpä kätkemme ne, koitamme unohtaa. Ja ehkä ne unohtuvatkin mielestä, tosin niidne energia kuona tuskin katoaa. Tälläiset kuonat voivat aiheuttaa oireilua jopa kehossa, mielestä nyt puhumattakaan. Mieli luulee että piilottamalla varjonsa ne katoaisivat. Jos tämä ei näy ulospäin, sitä ei ole olemassa? Heh. Söpöjä pelkoja. Niin inhimillistä, niin helpottavaa tajuta. Kun varjo tulee valoon, se muuttuu valoksi. Tottakai erillinen ego kokee epävarmuutta ja pelkoa. Se elää siitä. Se elää huonommuudesta, paremmuudesta, oikeasta ja väärästä, analysoinnista ja mielikuvista.

Mistä edes tiedät millainen itse olet, ellei sinulla olisi ajatuksia itsestäsi ja ellet olisi kuullut kuvauksia itsestäsi? Mistä tietää että mikään asia tai tapahtuma on hyvä taikka huono – ennen kuin ajattelee asiasta niin? Mieli on vuosisatoja kokenut pelkoa ja riittämättömyyttä. Siinä missä luolamies pelkäsi kulman takana vaanivia villipetoja me 2000-luvulla pelkäämme menetystä, epäonnistumista ja ties mitä. Peloista ei tarvitse päästä eroon, mutta voi nähdä että todellisuudessa ei vaan yksinkertaisesti ole mitään pelättävää. Ajatteluun samaistuminen ja ajatuksiin uskominen voi saada kokemaan pelkoa, mutta silloin mieli on vallassa ja tekee sitä mitä parhaiten osaa, eli muistelee jotain mennyttä tai kuvittelee tulevaisuuteen jotain kamalaa. Jotain joka ei ole tässä hetkessä mitenkään todellista.

Sen sijaan että koittaisi jatkuvasti välttää pelkoja ja epävarmuutta – mitä jos oppisi näkemään jokaisen läpi? Mitä jos ei lähtisikään outojen tarinoiden mukaan joita mieli mielellään syöttää ja koittaakin hyvin perustella. Mitä jos ei uskoisikaan niihin ajatuksiin jotka syyllistävät, pelottelevat tai jauhavat jotain muuta skeidaa?

Olen pelännyt mitä minusta ajatellaan ja mitä tapahtuu jos ns. astunkin kaapista mm. energia työskentelyn ja vähän toisenlaisen “parantamisen” suhteen. Olen koittanut luoda jotain vakuuttavan valmentajan identiteettiä, olen koittanut valmentaa mieltä. Mielellä en pysty selittämään tai järkeilemään mitä tapahtuu vaikkapa theta healingissä tai energiahoidoissa. Olen pelännyt leimaantumista huuhaa akaksi ja naiviksi. Enää en jaksa, sori taas rakas pikku egoni. En pysty selittämään, tai tieteellisesti perustelemaan yhtään mitään, mutta sekin on ihan ok. Tiedän vain omasta kokemuksestani että ihmeitä tapahtuu. Kiitos. Kiitos elämä että toit eteeni tilaisuuden tulla ulos siitä kaapista, ja kiitos että uskalsin siinä tilanteessa mielen piipityksistä huolimatta antaa intuition ja ns. sisäisen viisauden hoitaa. Olin jäänyt kiinni tarinaan itsestäni ja mielikuviini siitä millainen kuvittelin että minun pitäisi olla. Huh. Onneksi ei tarvitse olla yhtään mitään  On helppoa olla vapaana,ilman odotuksia, ilman olettamuksia. Ilman agendaa. Kun luopuu käsityksistään, kun luopuu uskomuksistaan, mitä jää jäljelle? Ei kerta kaikkiaan mitään. Jää elämä. Joka muuttuu joka hetki, se on sen luonne.Mieli voisi haluta tarttua ja määritellä senkin oivalluksen johonkin tiettyyn raamiin tai luokitteluun. Siinä vaiheessa se on jo menneisyyttä ja vanhentunutta. Antaa mielen kertoa tarinoitaan, ei sitä vastaan kannata sotia. Sydän ja mieli voi toimia yhteistyössä.

Sen lisäksi että olen koittanut muuttaa itseäni,yritin joskus muuttaa poikakaveriani,tuloksetta. Herääkin mieleen kysymys rakastinko häntä todella jos koitin muuttaa häntä? En. Rakastin mielikuviani, odotuksiani ja kuvitelmiani. Olin hukassa itseni kanssa ja oletin että löydän jonkun tasapainon jos vaan ympäristö on kohdillaan. Eihän se ihan niin mennyt. Toistin useita vuosia samoja kaavoja. Koitin muuttaa jotain ympäristöstä, joka olisi jotenkin tuonut minut perille ja mielenrauhaan.Vaihdoin kotia, työpaikkaa, poikakavereita ja sukkiakin joka välissä. Elämällä on jostain syystä tapana tuoda eteemme juuri niitä oppeja joita tarvitsemme. Tarpeen mukaan vaikka usean kerran. Jossain kohdassa sitä voi todella havahtua ja ympäristön muuttamisen sijaan alkaa muuttaa suhatutumistaan siihen ja katsoa sisälleen. Rehellisesti.

On hauska paradoksi että itseään ei tarvitse muuttaa, kun se ei varsinaisesti ole mitään, mutta jokin muuttuu silti kuitenkin.Elämän syke, tiedä häntä.

Jotain odottamatonta tapahtuu. Kaikki ei mene käsikirjoitukseen mukaan. Voi ei! Mitä nyt teen?Yllättävät tilanteet ja muutokset näyttävät hyvin ihmisen todellista sopeutumiskykyä. Ennen oma päivä saattoi mennä voivotteluun jos suunnitelmani ja kuvitelmani eivät toteutuntkaan. No voi kyynel  Onneksi sitä on saanut oppia joustavuutta, ja nähdä jokaisen ” ei se mennytkään niin kuin ajattelin” tilanteen mahdollisuutena.
Rakastan julkista liikennettä! Mikään ei ole parempi paikka kuin metro tai bussi toteuttaa omaa pientä salaliitto teoriaa. Tavoitteena on joka päivä edes yksi ihminen saada hymyilemään, vaikkapa vain sitten pieneksi punaiseksi hetkeksi. Julkinen liikenne on myös huikea paikka tutkia ihmisiä ja käyttäytymistä yleensäkkin.Huolestuttavaa on melkein jo se miten monella katse on maahan ja ryhti lysyssä.

Keho ja mieli toimivat yhteydessä, ja on varmasti hankalampaa kokea ” virtaavuutta” jos keho on tukossa ja lysyssä. Mm. Ayurvedan mukaan uskotaan että sisällä pidetyt tunteet varastoitunvat tunnekuonaksi joka aiheuttaa mm. epätasapainoa ja oireilua kehossa.

Eilen bussilla matkustaessani bussikuskilla taisi olla ajatukset vähän surisemassa ja hän ajoi vahingossa väärää reittiä. Ei se kovin vaarallista ole. Ystävällisesti huuteli pahoittelunsa, ja kertoi palaavansa takaisin. Bussissa istuskeli kuitenkin herras mies, jolle asia ei ollut ihan niin ookoo. Hän haukkui kuskia törkeästi menemällä henkilökohtaisuuksiin ja mesoi muutenkin sitä mallia että bussin yleisenergia alkoi muuttua kireäksi kuin viulun kieli. Minkä pitää olla totta ihmisen maailmassa juuri tuolla hetkellä, jotta reagoi näin?

Ei ole kovin paljon joustavuutta. Koska kaikki ei mennyt niinkuin oli suunniteltu, päivä oli pilalla.Meneekö elämässä aina kaikki niinkuin on suunniteltu? Eikö olisi fiksumpaa osata hyväksyä se, mikä selkeästi näyttäisi juuri nyt pitävän kutinsa ja voivottelun sijaan sopeutua ja luoda uusi ratkaisu.Joustavuus on yksi piirre joka on löydetty lukuisissa tutkimuksissa joissa on tutkittu mm. onnellisten ihmisten strategioita. Heillä on toiminnassaan, käytöksessään ja ajattelussaan liikkumavaraa. Elämä voi tapahtua rauhassa, ja suhtautuminen, katsonta kulma ja toiminta voi joustaa tilanteen vaatimalla tavalla. Myöskään herra tuskin kykeni hahmottamaan suurempaa kokonaisuutta. Entä jos tuo bussikuskin moka olisi vaikka pelastanut hänen henkensä? Mistä sitä koskaan tietää. Todellinen hätä on silloin jos tiikeri hyökkää kimppuun, mutta silloin sitä ei tarvitse edes ajatella.Keho on selvitymis kone.

Kokeile heti helppoa pientä koetta.Katso maahan ja laita kehoa lysyyn.Sano sen jälkeen mielessäsi tai jopa rohkeasti ääneen että “hyvin menee”. Onko uskottavaa? Kokeile seuraavaksi sitä että suoristat selkärangan, avaat kehon ryhtiä ja katsot ylös. Sano sen jälkeen mielessäsi ” Päivä on pilalla.” Ei jotenkin stemmaa.

Vastaavasti voi myös koittaa myös pomppia lattialla ja ajatella miten vaikeaa elämä on. Ajatus vaan menettää tunnelatauksensa jos kehon fysiologia ja ” aivomehut” muuttuvat.
Silmillämme haemme jatkuvasti tietoa ympäröivästä maailmasta. Silmämallin mukaan sisäinen keskustelu ja tunnepitoisten muistojen informaatio haetaan alhaalta. Usein silloin jos pyörittelee ja analysoi liiallisesti asioita on katse alaspäin. Kokeile joskus jos huomaat olevasi jumissa jossain tietyssä ajatuksessa mitä tapahtuu jos ajattelet saman asian samaan aikaan pomppimalla. Joskus meillä ihmisillä on tapana ottaa ne ajatukset ja elämä vähän turhan liian vakavasti ja tosissaan. Mikä on loppupeleissä oikeasti tärkeää? Juteltiin kaverin kanssa facebookissa tietynlaisista haasteista ja hän laittoi niin mainioin sutkautuksen että se on pakko jakaa: “ Se on aina yhtä ihanaa kun tajuaa olevansa pieni ja tyhmä ihminen. Niin kovin vapauttavaa. Paras hyvinvointi tulee siitä kun muistaa olevansa vain ja ainoastaan ihmislapsi elämän virrassa. Tai jotain sinnepäin ”.Niimpä. Ainoa ongelma tuntuu välillä olevan se, että muistaa että ei ole ongelmia. Suhtautuminen ratkaisee.

Päivän ei suinkaan kannattaisi antaa mennä pilalle jostain jota ympäristössä tapahtuu. Sen sijaan että koittaa muuttaa ympäristöään, mitä jos näkisi vähän laajemmin? Saahan sitä ketuttaa jos kaikki ei mene niinkuin on halunnut, mutta hei siihen kannattaa tässä elämässä tottua.On rikkaus oppia nauramaan itselleen ja elämällekkin. Mitäköhän hyvää tästä seuraa, jota en vielä tiedä? Elämä tapahtuu juuri silloin kun mieli suunnitelee jotain muuta. Olin uppotuneena omiin juuri sillä hetkellä muka niin tärkeisiin ajatuksiin kunnes havahduin närkästyneen ukon meuhaamiseen. Olin surullinen tuon miehen puolesta, tarvitsee olla sisällä melkoisen kurja olla jos rupeaa tuolla tavalla syyttelemään ulkopuolisia. Se meni jo. Ihmiset erehtyvät. Mutta en usko että tässä elämässä tapahtuu yhden ainoaa virhettä.Ennen kuin syyttää ketään, voisi vaikka itse varmistaa sitä ennen että on täydellinen  ?

Eilen oma oloni oli melkoisen tuuli ajoilla ja ajatukset jylläsivät. Lisäksi olin edellisenä päivänä ajatellut tekeväni ja ” saavani aikaan” vaikka ja mitä. In my dreams. Suunnitelmat menivät täysin uusiksi, minusta riippumattomista syistä. Loppupeleissä se oli paras siunaus eiliselle.Sain tilaisuuden päästä auttamaan ystävää rempassa, sain tilaisuuden tehdä ja kokea monenlaista mitä en olisi kokenut jos kaikki olisi mennyt sen ihanan suunnitelman mukaan. Mielen joustavuutta koetteli aina välillä ajatukset siitä ” että en olekkaan hyödyksi”. Hyödyksi kenelle? Kuka sitäkin mittaa? Hassu mieli.